Hyvää Joulua!

HassunTassut toivottaa kaikille lukijoilleen Rauhallista Joulua ja Yllätyksellistä uutta vuotta 2013!!

"Sydämessä pienessäkin asuu Joulun taika,

pysähdy siis sinäkin,

nyt on juhlan aika!"

Mustissa ja Mirrissä

Tämä talvi on tuonut meille taas joka vuotisen ikävän ongelmat - anturoiden halkeilu ja lumipaakkujen kerääntyminen tassukarvoihin - ihan sama kuinka lyhyeksi ne koittaa leikkoa. Olen jo useamman talven katsellut koirien tossuja, mutta ei ole vain osunut sopivan kokoisia, mallisia tai materiaalisia vastaan. Nyt sitten tykästyin Rukkan tossuihin. Kokoja oli paljon, materiaali aika kovaa, mutta ehkä sitten myös kestävää ja heijastimia ja hyvät kiristysnauhat ja ei liukkaat pohjat. Noh - kun kerran aijon vihdoin Milalle tossut hankkia ni halusin varmistua oikeasta koosta ja riskillä sitten päätin ottaa Milan mukaan Mustiin ja Mirriin ostoksille. Oikein naurattaa millaista säätämistä ,tällainen monelle täysin normaali reissu, meille oli. Tokoiltiin hieman enemmän pari iltaa ja pidensin lenkeillä kontaktia yms. Vähä palautettiin mieleen mitä se totteleminen oikeesti taas olikaan, niin paljon ollaan tehty vain mettälenkkejä tai hihnassa tsippailua paikoissa joissa ei oikein törmättäisi ihmisiin/koiriin. Yleensä ei vältellä vaan koitetaan mennä ihan normaalisti ihmisten ilmoilla, mutta nyt työt ja sairastelu on vähä ajanut tähän. Pisteenä i:n päälle kaivoin käyttämättömänä olleen kuonopannan mukaan. Moista kapistusta ei meillä ole käytetty kuin satunnaisesti, Mila inhoaa koko kapistusta, mutta se myös hieman takaa niiden korvien pysymisen päässä ja muutenkin Mila on rauhallisempi ja paremmin hallittavissa. Mutta vaikka monet käyttävät koirillaan nokkapantaa joka päivä niin Milalle se ei ole kyllä istunut ja ihan hyvin me ollaan pärjätty ilmankin (silloin kun tosiaan tuo muistaa omistavansa ihan 2 toimivaa korvaa...)

Mutta perhosia vatsassa huristeltiin sitten kaupungille. Pihalla meni tilanne överiksi, kun jonkun koira odotti tolpassa kaupan ulkopuolella ja haukkui. Milalla keitti totaallisesti ja tässä tilanteessa niin kiitin ottamaani kuonopantaa jolla sain Milan katkaisemaan haukkumisensa ja ottamaan kontaktin huomattavasti nopeammin ja helpommin mitä yleensä. Sitten kipitettiinkin oikein kauniisti tuossa vasemmalla puolella, eikä välitetty mitään vastaan tulevista ihmisistä isoine ostoksineen, kiireineen, lasten huutoineen. Tässä vaiheessa jo tein päässäni tuuletuksia - Voitto se on pienkin voitto! Milahan ei siis ole koskaan ollut mustissa ja mirrissä mukana, eikä kovin monesti muutenkaan kaupungilla. Kauppaan tassuteltiin ihan kuin siellä oltaisiin käyty useinkin. Häntä heilui ja typy ei meinannutkaan lähteä sivulta mihkään!! Noh - koitettiin tossuja ja löydettiin oikea koko ja kierrettiin sitten muuten kauppa, että saatiin luita vähän kaappiin lisää sekä pitkään haaveilemani selvityssuihkeen turkkiin, jonka pitäisi myös kosteuttaa. Katsotaan miten toimii tuohon pörröön.  Tossujen kokeilun jälkeen piti sitten haukahtaa pariin otteeseen jos pirkula vie ihminen aivan yllättäen "hyökkäsi" hyllyn takaa (eli ihan vaan käveli ohi) Mutta uskomattomasti Milalla ei keittänyt missään vaiheessa yli, vaan säikähdykset rajoittuivat yhteen pieneen haukahdukseen. Kassalle mentäessä Milahan oli jo sitä mieltä, että kaikki kaupassa rakastaa häntä, MUTTA jos hän ei saanut mennä tervehtimään niin sitten se ihminen oli epäilyttävä ja pelottava jolle piti varuiksi sitten vähän pöhistä. Mutta voi riemua rajatonta kun myyjä lahjoi Milaa sitten herkuilla ja tulipas yksi kennelikin moikkaamaan. 

Kaupasta tipsutettiin ulos niin iloisena ja reippaana - häntä viuhasti heiluen. Mut het ulos astuessa alkoi taas rähinä - ihminen!! Ihminen tulee vastaan -_- Jos joku oikeasti voisi auttaa pääsemään tuonne pieneen päähän, että mikä ratas siellä välillä sitte lopettaa pyörimisen?

Kotona sitten laitettiin kaikki tossuset jalkaan, että saa hieman totutella ennen ulos lähtöä ja voi prkl! Nekään eivät sitten pysyneet tassuissa, vaikka kuinka kiristi ja pyöritteli ja sovitteli. Oikea koko on, ei mahtuisi yhtään pienempi ja isommat, no olisivat liian isot. Tossun pohja on just eikä melkeen Milan tassun kokoinen, mutta ei niin ei. Tänään siis ei auta kuin koittaa käydä kysymässä saako nuo vielä palauttaa - eihän niitä ole ulkona käytetty, sisälläkin vain sen 5 minuuttia. Kyllä kuulkaas ketuttaa jos kaappiin nyt jää sitten lojumaan 4 käyttämätöntä tossua. Luovun toivosta, meille ei tule tossuja vaan koitan jatkaa kikkailua tassuvahojen ja tassukarvojen nirhimisen kanssa. *huoh*

Mutta oli mulla vaan reipas pieni koira <3

Synttärit!

Mila täyttää tänään jo 4 vuotta! Yhteinen aika tuntuu kyllä paljon pidemmältä, mutta toisaalta taas - ihan vastahan se oli se kaamea riiviö, joka ei edes näyttänyt koiralta vaan pikemminkin marsulta :D Jokainen päivä on ollut täysin korvaamaton enkä tiedä missä olisin ilman tuota karvakasaa <3

Tästä lähdettiin...

... ja tähän ollaan päästy <3

"Hän on ryöminyt sydämeni pimeimpään sopukkaan,
sinne missä on eniten rakkautta
ja eniten tuskaa"

 "Kun kaikki muut ystävät kaikkoavat,

hän jää.

Kun rikkaudet haihtuvat ja maine rapistuu,

hänen rakkautensa on yhtä pysyvää

kuin auringon matka halki taivaiden"

MUSCH Jouluiloa

MUSCH lahjoittaa jokaisesta Facebook-ryhmänsä tykkääjästä, #muschjouluiloa-hashtagin sisältävästä tweetistä sekä kampanjaan linkittävästä blogipostauksesta ja -bannerista 120 g luonnollista suomalaista MUSCH BARF® kissan- ja koiranruokaa. Kampanja on voimassa
5.–19.12.2012.

Annetaan karvaisillekin makoisa joulu :)

Mitä minun tulee tehdä? *Klik*

Mikä ihmeen MUSCH BARF®?  *Klik*

Ohituksia

Jaa, mitäs meille? Arki on ollut tässä nyt hetken tasaisen tylsää, mutta torstaina tulee taas hieman sisältöä päiviin kun tää alottaa harjoittelun Kokkolan kotipesässä. Ehkä sen myötä sitten iskisi taas innostusta keksiä jotain uutta Milankin kanssa. Jos vaikka uuden vuoden lupauksena vihdoin hommaisi sitten ensi vuonna sen hallikortin kun ei me kauheana mihinkään treeniryhmään voida mennä. Kotona taas "treenaaminen" ajautuu siihen samaan naksuttelu-aktivointiin, joka alkaa hyvin nopeasti maistumaan puulta. Ideat noiden temppujen suhteen ovat kans aika tyhjiä. Hajujen erottelu on meillä taas ollut vähän työn alla, mutta Mila on unohtanut koko homman idean tyystin. Pitäisi siis ihan alusta aloittaa. Pari hauskaa videota katsoin ja niistä sai joitakin ideoita temppuihin, mutta nyt vain sitten se toteutus :D

Lenkillä meillä on mennyt nyt siis aivan uskomattoman hyvin. En oo taas voinu tuota omaks koiraks edes tunnistaa! Yhtenäkin iltana tässä oli jokin humalaisten kokoontuminen tuossa meidän lähipiirissä. Milahan pelkää pimeää sekä humalaisia. Ajatukset oli vain, että hienoo - tästä tulee siis hyvin rähinän täyteinen lenkki. Mutta mitäs vielä! Mila ohitti 2 yksinään kulkevaa humalaista, toinen jopa mies ja yhden miesporukan, joka ei kyllä ollut hiljaisimmasta päästä SEKÄ nuoriso porukan, jolla oli mukanaan kaksi suurempaa koiraa (jup - en kiinnittänyt yhtään rotuihin huomiota, ne oli vaan isoja ;) ) Onneksi oli harvinaisempia nameja tuolloin mukana, mutta yleensä koiria ei kyllä ohiteta hiljaa vaikka olisi joulukinkku naaman edessä. Olin aivan ällikällä lyöty ja niin ylpeä koirastani ettei mitään rajaa! Ja ainoastaan koirien ohituksessa päästiin hieman sivuun, muuten ohitettiin kyllä todella läheltä. Toinen uskomaton tapaus tapahtuikin sitten viime viikonloppuna. Näin kauempaa, että koirakko on tulossa ja katsoin sitten hyvän kohdan mennä vähän sivuun ja siinä sitten otettiin katsekontaktia ja syötii nameja. Koirakko sitten pysähtyy kohdalle ja omistaja kyselee, oliko hänen koiransa käynyt meille haukkumassa kun pääsi pihasta äsken karkuun ja kyseli sitten, että näinkö häiritsikö ketään. Mila oli täysin hiljaa ja kauniisti vieressä vaikka koirakko oli tosiaan siinä lähellä. Koiran omistaja sitten kyseli, että haittaisiko jos tervehtisivät - mehän ei hihnassa tervehditä, joten sanoin, että jos mennään silleen, että Milan voin päästää vapaaksi niin sitten käy. No Mila irti ja häntä heiluen juostiin suoraan koiran luokse, tervehtimiset ku oltiin saatu päätökseen niin nappasin Milan hihnaan ja vieläkään ei tullut mitään rähinöitä vaikka jäimme omistajan kanssa vielä hetkeksi juttusille ja toinen koira kävi Milaa siinä sitten salakavalasti haistelemassa - innokas poika kun oli :) Käveltiin sitten vielä loppumatka kotiin yhdessä ja Mila kulki kauniisti vierellä vaikka tämä toinen koirakko meni hieman meitä edellä. Siis noin tuo ei käyttäydy koskaan! Minkähän aivovaurion se on saanu? Vai toikohan se joulupukki meijä lahjan etukäteen? Mehän pyydettiin Milalle hermoja ja edes pari palikkaa paikoilleen tuolla korvien välissä. :) Tämä kun saataisiin nyt jatkumaan ja Milalle oikeasti ymmärrys ettei ulkona mitkään möröt hyökkää kimppuun vaikka pimeää olisikin!

Kuvatuksia

Noniin - nyt onkin viime päivät koitettu saada kuvamateriaalia neidin liikkumisesta ja hyppäämisestä. Ei kuulkaas mikää ihan helppo tehtävä näin yksin elävälle. Ja ihan kun ei olisi haastetta tarpeeksi niin ei taas vaihteeksi löytynyt kamerasta toimintoa, jolla olisi saanut tarkkoja kuvia. Kyllä kuulkaas ketutti. Mut onneksi sitten hyppytuokio oli sentäs naurua täynnä, vaikkei niitä niin onnistuneita hyppyjä tai kuvia saatukkaan. Kyllä oli naapureilla varmasti hauskaa kun jätän Milan hyvän matkan päähän esteestä, menen itse sopivalle paikalle, että saisin kuvan - koitan lähettää Miltsun esteen yli, mutta kappas - kenes nenä onkaan kameran linssissä kiinni :D Milallehan on siis opetettu hypylle lähettämiset kaikista kulmista ja itse kauempana seisten ja kun aluksi harjoiteltiinkin tätä ilman kameraa ni johan neiti loisti, mutta - eihän sitä nyt voi kameran edessä onnistua - eihän? (meillä oli muutes ihan loistava este - itte värkättii - vaikkei uskoiskaa ;) )

Hei, hypätäänks me vai häh?

Koitin sitten muutenkin kaivella kuvien viidakosta edes joitakin treeniotoksia, mut hyvin huonolla menestyksellä. Piti siis koittaa ottaa moisia, yllättävää - ei oikein onnistunut. Tässä pari kuiteski.

"Niin siis mitä mun piti tälle tehä?"

"Mä tuon sulle tän sun paidanki tästä kuivumasta"

Kuvapainotteinen päivitys, mutta ehkä kerrankin näin.

Harmi kun ei tullut otettua kuvia ennen ja jälkeen, kun kyllästyin taas tuohon Milan turkkiin ja siihen kun prinsessa ei sitten yhtään tykkää pyllykarvojen harjauksesta. Otin taas kerran siis sakset kauniiseen käteeni ja pistin nipsnaps karvan lyhkäsemmäks.

Historian havinaa

Oman koiran arviointi - tehtävän parissa tällä hetkellä puurran. Hauskan kuuloinen, eikös - eihän se ole kuin oman koiran tutkimista. Kirjoitelma olisi ehkä hieman hauskempi tehdä, jos ei olisi niin monia virheitä jotka joutuu myös kirjaamaan. Karu totuus kuitenkin on, että olen Milan hankinnassa tehnyt monia monia virheitä, eikä tuo taival koulutuksenkaan osalta ole aina ollut niin kaunista katseltavaa. Ja tietenkin tämä arviointi tulee tehdä "ammattisanastoa" käyttäen - ei todellakaan minun vahvuus. Tässä kun on kirjotelmaa hetken jos toisenkin pyöritellyt mitä erilaisempaan muotoon niin iskee tuska - eikö sitä voisi vain muotoilla " Mila on jakomielitautinen, pöhölö läheisyysriippuvainen otus joka on rikki, huono rakenteinen, laihutuksella oleva pläski. Ei todellakaan mihinkään jalostukseen eikä kisaamiseenkaan koskaan soveltuva" Mun mielestä tuo kertois ihan kaiken oleellisen :D No, mutta koska tänne ei Milan "historiasta" niin hirveästi vielä ole kirjoiteltu ,niin harjoitellaas vähän vapaammin kirjoitettuna arvioinnin asioita.

Mila on syntynyt 9.12.2008. Pentueessa oli kaksi must.valk. pentua - Mila ja veli Pablo, sekä kaksi ruskean kirjavaa pentua - yksi narttu ja yksi uros. Molemmat vanhemmat olivat shetlanninlammaskoira sekoituksia sekä Viron tuonteja. Molempien emä puhdas sheltti, mutta kummankaan isästä ei tietoa - veikkauksina on ainakin heitetty mäyräkoiraa sekä tiibetinspanielia. En koskaan päässyt näkemään Milan kotia, vaan tapasin vanhemmat sekä kaikki pennut vain ulkona. Nythän sitä ei koskaan tekisi moista virhettä, mutta Mila on ensimmäinen pentuni ja järki ei paljoa päässä tuolloin pakottanut. Sitä sinisilmäisenä uskoi ettei ole mitään syytä epäilyksiin, sanoihan omistaja, että kotona on viikon ikäisiä chichuahua pentuja. Milaa sisaruksineen on kuitenkin kuskattu autossa ympäri Suomea jo 4 viikon ikäisinä - ei siis kauheana enään mietitytä miksi maailma on pelottava paikka. Milan veljen Pablon omistaja bongasi meidät vanhan blogini kautta ja nyt ollaan treffattu kaksi kertaa. Sisaruksissa on todella paljon samaa, sekä hyvää että huonoa. Pablo on kuitenkin Milaa rauhallisempi ja omaa terveemmän rakenteen. Pablon omistajien kanssa juttelu on tuonut paljon mielenrauhaa, ei tule ihan niin paljoa ruoskittua itseään siitä, että ihan kaikki Milan viat olisivat omaa syytä - jotenkin auttanut ymmärtämään, että vaikka mitä olisin tehnyt niin tuskin Milasta koskaan olisi tullut hyvähermoista, sosiaalista ja pelotonta koiraa. Toki jos olisi ymmärtänyt Milan pentuajan ja sen vaikutukset paremmin ja osannut kouluttaa paremmin niin ei tässä tilanteessa ehkä kuitenkaan oltaisi. Paljon ehkä, mahdollisesti, jos, tuskin - sanoja.

Kaikesta huolimatta olen super onnellinen, että Milan aikoinaan hankein. Typy on opettanut todella paljon, useimmat asiat sieltä kantapään kautta. Ja onhan tuo vain sellainen pakkaus, että pienistä vioistaan huolimatta, en antaisi mistään hinnasta pois. Eipä pääse ainakaan arki koskaan tylsäksi - Mila pitää kyllä varpaillaan. Eihän sitä koskaan tiedä - postilaatikkokin voi vielä eräänä kauniina päivänä hyökätä kimppuun! Eikä Milassa todellakaan vain huonoja puolia ole, on monia piirteitä joista olen enemmän kuin ylpeä.

Milan isukki

Miltsun äippä

Mila 8vko

Mila ja Pablo, kesällä 2011

Pablo ja Mila, kesällä 2012

Tämä olikin se helppo osuus, sitten kun pääseekin kuvailemaan tuota Milan rakennetta sekä luonnetta - sehän se haaste vasta onkin. Ehkä innostun kirjoittamaan aiheesta sitten myös tänne..

Öljyillä tuloksiin?

Meillä on nyt tosiaankin laitettu Miltsun ruokailua uuteen uskoonsa. Uuden ruuan lisäksi olen uskaltautunut kokeilemaan uusia öljyjä ruuan sekaan. Milan turkkihan on ollut steriloinnin jälkeen kamalan kuiva ja kova hamppu. Kesällä kun taas typyn kynein, niin aloitin het kuurin iholle ja turkille tarkoitetulla öljyllä. Ei ollut mikään kallis vaan ihan sokkona ja köyhänä päätin kokeilla mustin ja mirrin hyvinkin edullista merkkiä. Kas kummaa - nyt kun Milan turkki on kasvanut takaisin niin on se ihan eri laatua mitä ennen :D On pehmonen, helposti kammattava ja kiiltooki löytyy. Iloinen yllätys sai sitten kokeilemaan saman merkin öljyä joka on tarkoitettu stressaaville/helposti kiihtyville koirille. Empäs tiiä onko öljy toiminut vai toivooko niin tuloksia, että uskoo mihin vaan, mutta Mila ottaa uudet tilanteet nyt paljon iisimmin. Koirapuistossa käydessämme oli ihan uusi koira, pimeällä ei tartte enään pöhistä ja muuta pientä. Ei meidän arki rähinä vapaata todellakaan ole, mutta Mila ei kuitenkaan ole enään kireä kuin viulun kieli, päin vastoin - hyvinkin rento ja rähinöistä ja pelottavista asioista päästään paljon nopeammin palautumaan normaaliin.

Eilen tosiaan lähdettiin sitten nauttimaan ihanasta ilmasta Kokkolan koirapuistoon. Empä muista milloin Mila olisi viimeksi ollut noin rento ja oikeasti pyytänyt toisia koiria leikkiin, uudestaan ja uudestaan. Vaikka jäikin pari kertaa vähä jalkoihin toisten painiessa (yleensä viimeistään tässä vaiheessa on Mila pistänyt pillit pussiin) niin otti hetkeksi etäisyyttä ja syöksyi sitten uudestaan hakemaan jotain leikkimään. Mila ei vieläkään tykkää isoista porukoista vaan pärjää ja viihtyy paljon paremmin yhden koiran kanssa. Varmaan viestit menee tällöin paremmin perille ja ei tunne oloaan ahdistetuksi. Tai ehkä se on vain vähä erakko, kuten emäntänsä.

Ja mitäs olisi päivitys jos ei nyt kerrottaisi meidän hienosta laihiksesta. Eli Miltsulla on lähteny jopa 0,5kg :D Suuren suuri pudotus :D Noh, suurempi tuloshan tuo on mitä ollaan tähän saakka saatu aikaan. Ja on se kiva ku on pieni koira ni pienen pieni ero on ehkä jo jopa huomattavissa. (toiveajatteluako?)

Mörökölli laihuttaa

Tässä hetki vierähtänyt taas sitten viime päivityksen. Sain harjoitteluni tallilla päätökseen ja hyvin arvosteluin - jes :) Nyt sitten onkin päivät koostuneet rästitehtävien väsäämisestä. Ehkä musta vielä joskus tulee eläintenhoitaja ;)

Kikin tuhkat sain kotiin parisen viikkoo sitten. Vaikka olin asennoitunut asiaan, tuli se silti iskuna vasten kasvoja. Aika typerää, koska niitä tuhkiahan tässä on koko syksy odoteltu ja kyllähän sitä tiesi mitä sitä on eläinlääkäriltä hakemaan menossa. Silti se pieni valkoinen rasia sykähdytti ja kovaa. En siis tilannut mitään uurnaa - suoraan sanoen en tajunnut edes ajatella siinä koko asiaa. Koskaan ei ole tullut tuhkauksista sinäänsä kenenkään kanssa puhetta, että miten koko homma käytännössä sitten menee. Toisaalta itse pidän perinteistä uurnaa hieman kornina - ei yhtään oman näköinen. Toki en taas tiedä millainen vaihtoehtojen kirjo sitä todellisuudessa löytyy, tämä vain mielikuva, todennäköisesti sitä olisi löytyny ihan nättikin uurna, jos olisi osannut keskittyä moiseen. Mutta Kiki palautui silti ihan siistissä valkoisessa pahvirasiassa. Mutta tyhmä kun olin, oletin sen rasian olevan vain kuljetusta varten ja sisällä olevan jokin pienempi loota - kotona sitten tyhmänä menin aukomaan rasiaa ja olipas hyvin lähellä ettei lentänyt tärisevistä käsistä lattialle, kun aukaistuani huomasinkin tuhkien olevan siinä silmieni edessä. Enpä sitäkään näkyä olisi koskaan halunnut nähdä (vaikkeihan se mikään kamala ole, tuhkaa...) Nyt olisi etsinnässä sitten se oman näköinen "uurna". Kun tällaisesta vanhasta tyylistä pidän, niin varmaan suuntaan katselemaan koruliikkeiden tina-rasioita. Josko sieltä löytyisi se oman näköinen. Kirpputorit ja antiikkiliikkeet tulevat sitten toisena vaihtoehtona.

Milalla on ilmennyt taas järkky pimeän pelko. Mistä tuolle koiralle saataisiin edes hitunen mielenterveyttä? Noh, lenkeillä kuljetaan taas taskut täynnä napuja ja vaihtelevalla menestyksellä mennään. Välillä ohitellaan ihan mitä vain ilman korvan loksahdustakaan, mutta välillä pitää taas nostaa kuoleman kauhea meteli, ihan joka päivä ohitettavalle postilaatikolle. Kun tietäisi mitä tuolla pienen päässä liikkuu, mikä tekee tutuista asioista välillä niin pelottavia. Tiedän, että Mila lukee minua aivan liian tarkkaan. Jos itsellä yhtään huonompi päivä niin johan on koirakin kireä kuin viulunkieli. Milalle tekisi ehdottomasti hyvää jos pääsisi välillä treenailemaan jonkun muun kanssa - aivan liian tiukasti minussa kiinni.

Mutta ei meillä pelkästään huonosti mene :) Käytiin kaverin koiria moikkaamassa viime viikolla ja jestas sentään Mila yllätti positiivisesti. Tavattiin aluksi ulkona kaverini kaksi sekarotuista, joista toinen vähän Milaa isompi ja toinen pystykorvan kokoluokkaa, molemmat leikkaamattomia narttuja. Treffattiin myös kaverini äidin koira - sekarotuinen spk uros. Oikein sekarotuisten kokoontumisajot siis :P Ulkona Mila tykkäsi kaikista, jopa kun käytiin hihnassa sitten pienelle käyskentelyllä koko porukka. Sisälle mentiin hyvin mielin, mutta eihän se nyt näin hyvin voisi kokonaan mennäkään- eihän. Sisällä kaverin äidin innokas nuori poika oli sitten aivan liikaa Milan iholla - tämä prinsessahan kaipaa hyvin paljon omaa tilaa. Mila oli pari kertaa ihan täysin hätää kärsimässä kun nuori pojan kloppi ei uskonutkaan irvistelyitä ja murinoita vaan halusi silti vain leikkiä. Siinä näki onneksi kuitenkin, että vaikka Mila pistettiin kuinka ahtaalle niin tappeluun ei neiti ryhtynyt vaan väisti sitten ja hakeutui itse kauemmas kun ei saanutkaan isottelullaan haluamaansa aikaan. Tilanne oli kuitenkin kaikille kamalan stressaava ja pian kaverini äiti lähtikin omaan kotiinsa, että pääsevät kaikki vähän rauhoittumaan. Sitten tilanne rauhoittuikin täysin. Neidit kävivät kaikki tahoilleen pötkölleen, mitä välillä hieman leikiksi pistäen. Suuri yllätys oli, että nämä meidän pikku piskit tulivat myös loistavasti toimeen - molemmat kun luulevat olevansa koko maailman prinsessoja :D Nyt meille on siis yksi sosiaalistumispaikka, jota ollaankin kipeästi kaipailtu. Koirapuistossa kun tilanne on kuitenki eri - nyt saa Mila tottua myös rauhoittumaan sisätiloissa vaikka vieressä pötkötteleekin karvakamuja.

Meillä alkoi eilen myös laihutuskuuri! (Milalle - kukas omistajan määräis moiselle?!? ) Jalan murtumisen jälkeen on varsinkin neiti (neidit...) pyöristynyt kun pitihän sitä mummolassa saada herkkuja - saihan kaikki muutkin. Mila tiettävästi imee kaiken itseensä eikä sitten kiloistaan herkällä luovu (hah - ihan kuin omistajansa! ) Joten tilasin sitten ell. Tapiolta ihan laihutussapuskaa. Onneksi Mila tykkää napuista todella paljon, eli eipä pitäisi Milalle tämän kuurin mitenkään kamalan ikävä olla :D Noilla light ruuilla saadaan kyllä paino pysymään aloillaan taas kun arkeen päästiin, mutta pienempiä annoksia ei voi enää antaa ja siltikää ei mitään tapahdu. Mila painoi tänään punnituksessa tasan 9 kiloa - eli laihdutuskuuri on enemmän kuin paikallaan. Laitetaas vähä kuvaa niin näkee sitte eroa (karva tekee paljon - mutta ei vihti enää näin talven kynnyksellä lähtee kynimään...)

Tuolta näytettiin siis kesällä lyhyessä turkissa - pullukkahan oli jo tuolloin, mutta hieman näyttää eriltä mitä tuon karvapehkonsa kanssa.

Haaste

Kappas kummaa - eräs kaveri päätti kiusata ja haastaa tekemään tällaisen kyselyn. Blogi kun koskee kuitenkin eniten noita (enemmän) karvaisia otuksia niin kaverista mallia ja vastailenkin vähän koiriin liittyen ;)

10 vuotta sitten...

Mitähän kummaa sitä on tullut tehtyä 10 vuotta sitten... 13w. pikku pissis sitä taidettiin olla. Pikku pahuuksiin tuli tutustuttua, mutta kirjastossa vietin silti aikaa tovin jos toisenkin. Kotiin lähti aina sylillinen rotukirjoja - haaveilua, haaveilua. Oli vielä pitkä matka siihen päivään, että sen oman koiran saisi. About 10 vuotta sitten nukkui pois myös se siihen astisen elämäni rakkaus - enoni kultainennoutaja Riku. Siinä oli koira joka tuki vähän erillaista, syrjäytyvää ja mietiskelevää tyttöä. Rikun kultaiseen turkkiin tuli kuiskailtua monet salaisuudet - sellaiset jotka jäivät aina vain meidän kahden väliseksi. Tällöin oli aivan varma, että minun eka koirani tulee olemaan joko saksanpaimen tai juuri kultsi - kuinkas sitä kävikään :D

5 vuotta sitten...

Elin hyvin mukavaa aikaa - kumma kyllä - lukiossa. Taisi olla viimeinen vuosi käynnissä, jos en nyt ihan väärin laskenut. Kirjoituksista huolimatta tai ehkä niiden vuoksi - aika oli mukavaa. Asuin myös silloisen kihlattuni kanssa yhdessä ja lukuloman aikana meille eksyi hetkeksi se oma koira. Ei paljoa järki päätä pakottanut ja liikaa miehen sanoja ja toiveita kuunnellen, meille eksyi koiratarhalta 4 v. perunkarvaton uros. Oman koiran kaipuu oli liian suuri kunnellakseni järjen ääntä. Aku oli vaihtanut jo kotia aikaisemmin ja eniten harmittaakin, että itse eksyi siihen listaan joka koiran sitten hylkäsi. Aku oli aggressiivinen ja silloiset tiedot ja taidot eivät vain riittäneet käytännön toimiin. Silloisessa suhteessa ei ollut hyvä olla, joka ilmeni myös yhä enemmän omana epävarmuutena. Aku lähti siis parin viikon jälkeen takaisin tarhalle ja onneksi, onneksi löysi sitten pian kodin jossa on saanut elää ihan tähän päivään saakka :) Aku opetti lyhyessä ajassaan kuitenkin paljon - ja jos totuuteen mennään niin akun luonne oli HUOMATTAVASTI helpompi mitä Milan. Tän hihnanpään piti vain kasvaa ja opiskella lisää ennen kuin oli sitten oikeasti valmis astumaan näihin vaativiin saappaisiin mitä Milankin kanssa ollaan koettu. Jälkeenpäin ajateltuna - Ei Aku olisi ollut sitä mitä koiralta olisin kaivannut, eli parempi kuitenkin näin. Niin sitä vain pahoistakin virheistään oppii.

3 vuotta sitten...

Pistin koko vanhan elämäni uuteen uskoon. Muutin omilleni tuhoavasta suhteesta, hankin vihdoin sen oman koirani (Sekarotuisen, jonka valintaan vaikutti ylläri ylläri silloinen mieheni, vaikka en ole pikkuisten koirien ystävä ollut, niin en mistään hinnasta Milaa vaihtaisi pois! Jotakin hyötyä siitäkin suhteesta - ilman sitä en olisi koskaan Milan kaltaiseen koiraan päätynyt! :) ) ja kas kummaa - lähdin toteuttamaan pitkä aikaista unelmaani - eli eksyin Kannuksen kennel linjalle. Valinnassa oli paljon hyvää, mutta myös huonoa. Vieläkin valmistumatta takkuan ammattikoulun kanssa, mitä jos olisin mennyt sairaanhoitajaksi - jonne siis myös pääsin loistavin pistein sisään. Nyt alkaisi olemaan ammattikorkeankin opinnot taskussa ja töitä riittäisi kummasti - nyt kun lopulta valmistuu niin kortistoon sitä taitaa joutua. Toisaalta sitten taas - uskomattomia kokemuksia, ihania muistoja, rakkaita ystäviä (karvaisia ja vähemmän karvaisia :P ) ja myönnettäkööt suoraan, kusessa olisin Milan kanssa varmasti ilman tätä koulua! Kannuksessa myös kuitenkin varmentui se suunta mitä haluan elämältäni! 

Tasapainoilua

Jäljestystä

<3 K09  <3

1 vuosi sitten...

Päätin tietyistä syistä käydä "viimeisen" vuoteni koulusta etänä. Huono päätös, mutta muita mahdollisuuksia ei silloisessa elämäntilanteessa ollut. Tässä pääsyy, miksi ei ole vieläkään paperit kourassa. Olipahan silloisen suhteen myötä taloudessani hetken mitä ihanin pystykorva- seropi. Tuo pikkuinen poika jätti syvän jäljen sydämeen <3

Kuluneena vuonna...

Hah.. Voisin kompata yllä olevaa. Ei ole oikein onni hymyillyt. Esim. rakas pikkuinen Kiki lähti sateenkaarisilloille. Mutta jos jotain positiivistakin - Toisesta koirasta uinuneet haaveet heräilleet kovasti ;) Milan kanssa käyty ongelmakoira kurssi - ei mitään uutta, mutta olihan mukavaa käydä pitkästä aikaa porukassa "treenailemassa" Hevoset ja ratsastus myös rantautuneet arkeen pitkästä aikaa vahvasti. Sanottakoot, että suunta on vihdoin ylöspäin :)

Eilen minä... 

Olin harjoittelussa tallilla, jossa sitten treenailin omistajan koiria. Onhan tuo mukavaa touhuta muidenkin kuin oman karvanaaman kanssa. Kotona odottikin erittäin hellyydenkipeä ja energinen musta karvapallo joka myös vaati huomiota ja yhteistä tekemistä.


Tänään minä...

Tein super siivouksia tallilla ja kirjoittelen jatkosuunnitelmaa tallin omistajalle, koiria koskien. LÖHÖÄN! Milallakaan ei ole hinkua ulos märkään :P Senkin hienohelma! Noh, nyt en valita - ei huvittaisi lenkille itselläkään.

Huomenna minä...

Ratsastan jonkun tallin hevosista nyt ainaskin + muita hommia tallilla. Tarkoitus olisi pitää kuitenkin lyhyempi päivä ja touhuta jotain tässä kotona - kämppä vaatisi todellakin siivousta. Mutta voipi olla, että menee vain sitten Miltsun kanssa touhuamiseksi ja laiskotteluksi :)


Ylihuomenna minä...

Sitte pitäisi varmaan viimostaa siivota :P


Vuoden päästä minä... 

Olen kyllä vihdoin jo valmistunut!! x) Toivottavasti myös se toinen karvapallo olisi myös eksynyt meidän osoitteeseen ja työpaikkakin olisi hyvin mukava asia. Voipi toisaalta myös olla, että jatko-opintoihin on tullut eksyttyä... Aika näyttää ;)

Edistystä ja mörköilyä!

Hups heijaa - kukahan on mun koiraa käyny kouluttamassa salaa? Eihän meillä oo aikoihin ollu ns. tavoitteellisia treenejä, kunhan ollaan vaan höpöilty jotain, että saadaan Milan energia purettua. Mut kappas hei - tällä viikolla ollaan otettu vähän ns. totisempia treenejä ja mun koirahan on ihan liekeissä! Noutokapula on ollut pitkään ongelmana - saatiin aikoinaan tehä paljoki työtä ja naksutella, että Mila suostui edes ottamaan kapulan hetkeksi suuhun. No siitä sitten edistyttiin siihen pisteeseen, että ottaa sen kyllä ja hakee, MUTTA tiputtaa sen paljon ennen kuin oma käsi edes lähestyy kapulaa. Suoraan sanottuna en ole tähän paljoa nyt tosiaan edes panostanut, kun tärkeintä on ollut, että on kivaa :) Mutta nyt ei naksuteltu kuin ihan pieni hetki ja Mila piti urhoollisesti kapulaa suussaan niin kauan, että sen kädellä nappasin (tosiaan vielä nappasin - pitää olla kyllä vielä nopea, ei pysy kauaa kapula suussa :D ) Mutta eipä tippunut kuin ehkä kerran maahan! Hah pienet on ilot, mutta kylläpä olin ylpee! Kaukoissa Mila on kans ottanut huiman harppauksen eteenpäin - ihan multa salaa! Hiipimistä on ollut havaittavissa aina seiso- käskyn yhteydessä, mutta hellurei - nyt seisoi kuin tatti eikä liikkunut mihinkään suuntaan! Ihan sama millaisia sarjoja muodosti! Seuraamiskaavoja tehtiin myös ja Mila ei meinannut karvoissaan pysyä kun oli niiiiiiiiin kivaa! Vähä on itsellä olo ku puulla päähän lyödyllä, mutta enemmän kuin mielelläni tällaisen koiran kanssa taas kyllä treenailen enemmänkin! :)

Tänään mentiin sitten tuohon lähistölle ulos treenailemaan. Vähän hirvitti - olihan maa ällötyksen märkä ja alue missä treenailtiin niin osittain pitkässäkin heinässä. Mutta taas tuo otus mut yllätti! Seurasi tuosta vain - vähän piti parissa kohtaan laamailla ku "hyi ku on märkäääääää!" mutta tsemppasi itsensä uskomattomasti! Milahan siis vihaa sydänjuuriaan myöten märkää! :P Jännityksellä sitten otin liikkeestä maahan - ja sehän pamautti kuin ei olisi koskaan mikään märkä edes häirinnyt! Kaukot meni kans kyllä kehuttavasti - hieman piti hiipparoida liikkeiden välillä, mutta vähä eri palkkauksia niin meni jo tosi hyvin! Empä olisi Milasta tällaista ihan heti uskonut! :D Ainakaan näillä treenailuilla mitä meillä on ollut! Pitäisköhän sitä jälkeeki käyä pitkästä aikaa kokeileen? Jos siinäki joku olis käyny Milaa kouluttamassa salaa ja saanut sen syttymään?

Arjessa näin muuten meillä ei nyt sitten mene niin mahtavasti. Varmaan tämä pimeys ja muut seikat saaneet Milan taas kovin varovaiseksi ja epäileväksi. Minua pitää nyt kovasti taas vahtia - kaiken huippu oli varmaan kun postilaatikolle en saanut oikein mennä - neiti seisoi välissä häntä pystyssä ja jäykkänä ja hyvin tarkkaavaisesti seurasi ettei se laatikko vain tule ja hyökkää kimppuun! Ja jestas sentään kun yksi aamu mummo erehtyi tulemaan meidän metsäpolkua pitkin! Sen tilanteen sain kyllä hyvin helposti rauhoittumaan, kun mentiin vain hiukkasen sivuun ja remmi löysällä annoin Milan sitten seurata tätä maailman pelottavinta asiaa - ohi kävelevää mummoa - ei tämän otuksen kanssa oikein aina tiedä, että pitäisikö sitä itkeä vai nauraa vastaavanlaisissa tilanteissa. Noh - jos se taas tästä ajan ja hermojen kanssa (joita meillä kummallakaan ei tiettävästi mitenkään hirveästi ole)

Koirakaveria meillä kaivattaisiin kovasti! Koirapuistossa käydään kyllä ja Milasta on tullut ehkä jopa sosiaalisempi. Välillä on muka liian arvokas leikkimään kenenkään kanssa, seuraa vain johtajana muiden touhuja, mutta muuten menee kyllä hyvin - antaa jo muiden leikkiä ilman, että hän poliisina olisi menossa väliin (oikei - meneehän se toisten leikki välillä pakostakin niin "rajuksi" että siihen pitää mennä puuttumaan) Mutta pinna on kyllä pidentynyt - pentuja kestää paljon paremmin. (jes!! ;) ) Mutta äidilläni kun oltiin tässä yksi päivä ja velipuoleni saapui ihanan ison sekarotuisensa kanssa - niin käyttäytyi Mila aivan yllättävästi! Velipuoleni koira on kyllä maailman lempein otus ja lehmän hermot omaava, silti jokin napsahti Milan päässä ja sai sellaisen raivarin ettei ole kyllä semmoisia saanut! Tilanne rauhoittui kun hieman kerrattiin miten sitä tulikaan käyttäytyä, mutta tilanne ei Milan päästä poistunut kokonaan missään vaiheessa. Vaikka jo häntä heilui ja Mila sai kaikessa rauhassa haistella pötköttävää poikaa niin silti piti aina välillä irvistellä sitten ja komentaa. Todella yllättävä ja myös ikävä käänne Milan käytöksessä. Empä sitten tiedä missä toimittiin niin väärin vai mikä neitiä nyt niin ärsytti, mutta isoja koiria meidän elämään lisää!!

Syksyisiä tuulia

Milloinkohan meidän arki tasaantuu normaaliksi ja vähemmän stressaavaksi? Oma veikkaus: ei koskaan ;) No nyt alkoi harjoittelusta kuitenkin viikon ns. loma - tekemistä on joka päivälle - onhan tässä enää 5 päivää hyvän ystävän häihin ja tekemistä riittää! Onneks kuitenkin otettiin Milan kanssa perjantaina ihan omaa aikaa! Salilla rehkiessäni katselin ikkunasta ulos ja ihailin ilmaa - päätin jättää kaiken muun seuraaville päiville ja vauhdilla ryntäsin kotiin vetämään lisää vaatetta niskaan, nappaamaan sekä koiran ETTÄ pitkästä aikaa kameran - ja ei kun auton nokka kohti metsää! Kyllä oli ihanaa! Ja kyllä me nautittiin - molemmat! Itsellä kaksi tapaa rentoutua ihan täysin - laitesukellus ja metsälenkit ihan omassa rauhassa. Laitesukellus on hyvin rajoittunut harrastus - joten painotetaan sitten metsän rauhaan. Mila käyttäytyy vapaana ollesaan täysin eri tavalla kuin hihnassa - on mukava huomata myös koiran rentoutuvan ja oikeasti kuuntelevan mitä itse sanot :D Milassa on aina ollut mukava paimenkoiramainen piirre - se ei vapaana lähde koskaan kauas. Lenkin aikana kääntyy tasaisin väliajoin katsomaan taakse, että tulenhan varmasti vielä perässä ja käy myös ilman pyyntöjä hyppimässä tuossa jaloissa - ihan vain varmaan purkamaan omaa iloaan kun ollaan lähdetty ihan kaksistaan rauhassa pitkälle lenkille - vapaana! Nyt tuntui vielä mukavammalta kun koko kesä ollaan menty enimmäkseen vain remmissä ja mettäilyt on aina olleet aikarajan sisällä tapahtuvia pyrähdyksiä. Nyt nautittiin pitkään ja hartaasti - hieman kuvasaastetta meijän reissusta ;)

Nyt alkaa tää poseeraminen riittää!

Jatkettaisko vaan jo matkaa?

Harrbådan majakka-

ei näkynyt kummistuksia-

vieläkään!

Syksy ja meri <3

"Hän on ryöminyt sydämeni pimeimpään sopukkaan,

sinne missä on eniten rakkautta

- ja eniten tuskaa."

Tälle puulle Mila koitti kiipeillä jo ihan pienenä koiran alkuna <3

Miksi se vesi muuten maistuu aina siitä pienimmästä ja likaisimmasta lätäköstä

niiiiiin paljon paremmalta mitä mukana olevasta kupista?

Ihanaa syksyä kaikille!

Muistakaahan nauttia kaikista syksyn ihanista tuoksuista!