Ohituksia

Jaa, mitäs meille? Arki on ollut tässä nyt hetken tasaisen tylsää, mutta torstaina tulee taas hieman sisältöä päiviin kun tää alottaa harjoittelun Kokkolan kotipesässä. Ehkä sen myötä sitten iskisi taas innostusta keksiä jotain uutta Milankin kanssa. Jos vaikka uuden vuoden lupauksena vihdoin hommaisi sitten ensi vuonna sen hallikortin kun ei me kauheana mihinkään treeniryhmään voida mennä. Kotona taas "treenaaminen" ajautuu siihen samaan naksuttelu-aktivointiin, joka alkaa hyvin nopeasti maistumaan puulta. Ideat noiden temppujen suhteen ovat kans aika tyhjiä. Hajujen erottelu on meillä taas ollut vähän työn alla, mutta Mila on unohtanut koko homman idean tyystin. Pitäisi siis ihan alusta aloittaa. Pari hauskaa videota katsoin ja niistä sai joitakin ideoita temppuihin, mutta nyt vain sitten se toteutus :D

Lenkillä meillä on mennyt nyt siis aivan uskomattoman hyvin. En oo taas voinu tuota omaks koiraks edes tunnistaa! Yhtenäkin iltana tässä oli jokin humalaisten kokoontuminen tuossa meidän lähipiirissä. Milahan pelkää pimeää sekä humalaisia. Ajatukset oli vain, että hienoo - tästä tulee siis hyvin rähinän täyteinen lenkki. Mutta mitäs vielä! Mila ohitti 2 yksinään kulkevaa humalaista, toinen jopa mies ja yhden miesporukan, joka ei kyllä ollut hiljaisimmasta päästä SEKÄ nuoriso porukan, jolla oli mukanaan kaksi suurempaa koiraa (jup - en kiinnittänyt yhtään rotuihin huomiota, ne oli vaan isoja ;) ) Onneksi oli harvinaisempia nameja tuolloin mukana, mutta yleensä koiria ei kyllä ohiteta hiljaa vaikka olisi joulukinkku naaman edessä. Olin aivan ällikällä lyöty ja niin ylpeä koirastani ettei mitään rajaa! Ja ainoastaan koirien ohituksessa päästiin hieman sivuun, muuten ohitettiin kyllä todella läheltä. Toinen uskomaton tapaus tapahtuikin sitten viime viikonloppuna. Näin kauempaa, että koirakko on tulossa ja katsoin sitten hyvän kohdan mennä vähän sivuun ja siinä sitten otettiin katsekontaktia ja syötii nameja. Koirakko sitten pysähtyy kohdalle ja omistaja kyselee, oliko hänen koiransa käynyt meille haukkumassa kun pääsi pihasta äsken karkuun ja kyseli sitten, että näinkö häiritsikö ketään. Mila oli täysin hiljaa ja kauniisti vieressä vaikka koirakko oli tosiaan siinä lähellä. Koiran omistaja sitten kyseli, että haittaisiko jos tervehtisivät - mehän ei hihnassa tervehditä, joten sanoin, että jos mennään silleen, että Milan voin päästää vapaaksi niin sitten käy. No Mila irti ja häntä heiluen juostiin suoraan koiran luokse, tervehtimiset ku oltiin saatu päätökseen niin nappasin Milan hihnaan ja vieläkään ei tullut mitään rähinöitä vaikka jäimme omistajan kanssa vielä hetkeksi juttusille ja toinen koira kävi Milaa siinä sitten salakavalasti haistelemassa - innokas poika kun oli :) Käveltiin sitten vielä loppumatka kotiin yhdessä ja Mila kulki kauniisti vierellä vaikka tämä toinen koirakko meni hieman meitä edellä. Siis noin tuo ei käyttäydy koskaan! Minkähän aivovaurion se on saanu? Vai toikohan se joulupukki meijä lahjan etukäteen? Mehän pyydettiin Milalle hermoja ja edes pari palikkaa paikoilleen tuolla korvien välissä. :) Tämä kun saataisiin nyt jatkumaan ja Milalle oikeasti ymmärrys ettei ulkona mitkään möröt hyökkää kimppuun vaikka pimeää olisikin!

Kuvatuksia

Noniin - nyt onkin viime päivät koitettu saada kuvamateriaalia neidin liikkumisesta ja hyppäämisestä. Ei kuulkaas mikää ihan helppo tehtävä näin yksin elävälle. Ja ihan kun ei olisi haastetta tarpeeksi niin ei taas vaihteeksi löytynyt kamerasta toimintoa, jolla olisi saanut tarkkoja kuvia. Kyllä kuulkaas ketutti. Mut onneksi sitten hyppytuokio oli sentäs naurua täynnä, vaikkei niitä niin onnistuneita hyppyjä tai kuvia saatukkaan. Kyllä oli naapureilla varmasti hauskaa kun jätän Milan hyvän matkan päähän esteestä, menen itse sopivalle paikalle, että saisin kuvan - koitan lähettää Miltsun esteen yli, mutta kappas - kenes nenä onkaan kameran linssissä kiinni :D Milallehan on siis opetettu hypylle lähettämiset kaikista kulmista ja itse kauempana seisten ja kun aluksi harjoiteltiinkin tätä ilman kameraa ni johan neiti loisti, mutta - eihän sitä nyt voi kameran edessä onnistua - eihän? (meillä oli muutes ihan loistava este - itte värkättii - vaikkei uskoiskaa ;) )

Hei, hypätäänks me vai häh?

Koitin sitten muutenkin kaivella kuvien viidakosta edes joitakin treeniotoksia, mut hyvin huonolla menestyksellä. Piti siis koittaa ottaa moisia, yllättävää - ei oikein onnistunut. Tässä pari kuiteski.

"Niin siis mitä mun piti tälle tehä?"

"Mä tuon sulle tän sun paidanki tästä kuivumasta"

Kuvapainotteinen päivitys, mutta ehkä kerrankin näin.

Harmi kun ei tullut otettua kuvia ennen ja jälkeen, kun kyllästyin taas tuohon Milan turkkiin ja siihen kun prinsessa ei sitten yhtään tykkää pyllykarvojen harjauksesta. Otin taas kerran siis sakset kauniiseen käteeni ja pistin nipsnaps karvan lyhkäsemmäks.

Historian havinaa

Oman koiran arviointi - tehtävän parissa tällä hetkellä puurran. Hauskan kuuloinen, eikös - eihän se ole kuin oman koiran tutkimista. Kirjoitelma olisi ehkä hieman hauskempi tehdä, jos ei olisi niin monia virheitä jotka joutuu myös kirjaamaan. Karu totuus kuitenkin on, että olen Milan hankinnassa tehnyt monia monia virheitä, eikä tuo taival koulutuksenkaan osalta ole aina ollut niin kaunista katseltavaa. Ja tietenkin tämä arviointi tulee tehdä "ammattisanastoa" käyttäen - ei todellakaan minun vahvuus. Tässä kun on kirjotelmaa hetken jos toisenkin pyöritellyt mitä erilaisempaan muotoon niin iskee tuska - eikö sitä voisi vain muotoilla " Mila on jakomielitautinen, pöhölö läheisyysriippuvainen otus joka on rikki, huono rakenteinen, laihutuksella oleva pläski. Ei todellakaan mihinkään jalostukseen eikä kisaamiseenkaan koskaan soveltuva" Mun mielestä tuo kertois ihan kaiken oleellisen :D No, mutta koska tänne ei Milan "historiasta" niin hirveästi vielä ole kirjoiteltu ,niin harjoitellaas vähän vapaammin kirjoitettuna arvioinnin asioita.

Mila on syntynyt 9.12.2008. Pentueessa oli kaksi must.valk. pentua - Mila ja veli Pablo, sekä kaksi ruskean kirjavaa pentua - yksi narttu ja yksi uros. Molemmat vanhemmat olivat shetlanninlammaskoira sekoituksia sekä Viron tuonteja. Molempien emä puhdas sheltti, mutta kummankaan isästä ei tietoa - veikkauksina on ainakin heitetty mäyräkoiraa sekä tiibetinspanielia. En koskaan päässyt näkemään Milan kotia, vaan tapasin vanhemmat sekä kaikki pennut vain ulkona. Nythän sitä ei koskaan tekisi moista virhettä, mutta Mila on ensimmäinen pentuni ja järki ei paljoa päässä tuolloin pakottanut. Sitä sinisilmäisenä uskoi ettei ole mitään syytä epäilyksiin, sanoihan omistaja, että kotona on viikon ikäisiä chichuahua pentuja. Milaa sisaruksineen on kuitenkin kuskattu autossa ympäri Suomea jo 4 viikon ikäisinä - ei siis kauheana enään mietitytä miksi maailma on pelottava paikka. Milan veljen Pablon omistaja bongasi meidät vanhan blogini kautta ja nyt ollaan treffattu kaksi kertaa. Sisaruksissa on todella paljon samaa, sekä hyvää että huonoa. Pablo on kuitenkin Milaa rauhallisempi ja omaa terveemmän rakenteen. Pablon omistajien kanssa juttelu on tuonut paljon mielenrauhaa, ei tule ihan niin paljoa ruoskittua itseään siitä, että ihan kaikki Milan viat olisivat omaa syytä - jotenkin auttanut ymmärtämään, että vaikka mitä olisin tehnyt niin tuskin Milasta koskaan olisi tullut hyvähermoista, sosiaalista ja pelotonta koiraa. Toki jos olisi ymmärtänyt Milan pentuajan ja sen vaikutukset paremmin ja osannut kouluttaa paremmin niin ei tässä tilanteessa ehkä kuitenkaan oltaisi. Paljon ehkä, mahdollisesti, jos, tuskin - sanoja.

Kaikesta huolimatta olen super onnellinen, että Milan aikoinaan hankein. Typy on opettanut todella paljon, useimmat asiat sieltä kantapään kautta. Ja onhan tuo vain sellainen pakkaus, että pienistä vioistaan huolimatta, en antaisi mistään hinnasta pois. Eipä pääse ainakaan arki koskaan tylsäksi - Mila pitää kyllä varpaillaan. Eihän sitä koskaan tiedä - postilaatikkokin voi vielä eräänä kauniina päivänä hyökätä kimppuun! Eikä Milassa todellakaan vain huonoja puolia ole, on monia piirteitä joista olen enemmän kuin ylpeä.

Milan isukki

Miltsun äippä

Mila 8vko

Mila ja Pablo, kesällä 2011

Pablo ja Mila, kesällä 2012

Tämä olikin se helppo osuus, sitten kun pääseekin kuvailemaan tuota Milan rakennetta sekä luonnetta - sehän se haaste vasta onkin. Ehkä innostun kirjoittamaan aiheesta sitten myös tänne..