Milan kanssa elämä on sitä samaa vuoristorataa mitä aina. Väliin ollaan niin kuuliaista koiraa että ja väliin taas koetellaan omistajan muutenkin lyhyttä pinnaa oikein kunnolla. Ehkä tämä lisääntyvä valo on saanut kuitenkin ohjaajaan lisää puhtia ja treenailtu ollaan enemmän mitä talven pimeydessä. Esine-etsintää ollaan nyt otettu suht paljon. Tallatulla alueella ulkona, omassa kämpässä sekä talon kellarissa. Kyllä Mila vaan osaa asiansa ku vaan saa ne palikat asetettua oikeeseen asentoon. Välillä menee ja häsää vain ympäriinsä ja ajattelee vauhdin korvaavan sen itse haistelun, mutta yleensä toisella, viimeistään kolmannella etsinnällä on se nenä työssä ja tuhina kuuluu. Esineen (lelun) palautus on edelleen ongelmallinen, mutta ollaan sentäs edetty siitä, kun Mila jätti joko esineen piiloonsa sen löydettyään tai pudottamalla sen puolessa välissä matkaa. Nyt lelu tippuu heti tuohon jalkoihin, mutta tuleepa sentäs luokse. Aloitettiin vähän piilossa/tavoittamattomissa olevan lelun ilmaisua, mutta saas nähä miten tullaan onnistumaan näiden kahden asian yhdistämisessä. Milahan ei koskaan innostunut haukkumaan maalimiestä haussa, joten jos meinaa yhtään into loppua tässä niin sitten unohdetaan taas hetkeksi tuo ilmaisu - eihän me kuitenkaan ku hupsutella omaksi iloksemme.
Tokoilut on menny taas niin pirkunan hyvin, että ottaa oikein urakalla päähän ettei tuon kanssa kisaamaan uskalla kyllä lähtiä. Tosin, jos saisi aikaiseksi edes johonkin ryhmään lähtiä treenaamaan niin ehkä se voisi siedättyäkkin - onhan tuo kuitenkin tullut sosiaalisemmaksi. Naapurin sakemannikin voidaan pian jopa luetella Milan kaveriksi, ehkä... Innostui Mila ensimmäistä kertaa jopa vähän Tinkan kanssa juoksemaan tuossa metässä. Piti edelleen komentaa ja äristä ja lopulta piti peli puhaltaa kerrasta poikki kun sakemanni neidillä alkoi palaa käpy moisen kirpun äksyilyyn. Samaisella lenkillä tuli kaksi karkuria (2 Kooikerhondje urosta ) vastaan ja herranjestas - Mila ei rähissyt pojille yhtään. Häntä heiluen juoksi kohti - pysähty ku käsky kävi ja ekalla huikasulla myös kaameella vauhilla sivulle oottaan lupaa mennä tervehtii ?!?! Tuo oli taas yks niistä hetkistä ku kahto Milaa suu auki, että kuka sä oot ja mitä oot tehny mun jauhopäälle? Eilen illalla nappasin sitten Milan "vähä" väsyneenä kainaloon, että kävästää pikkuisella pissatuksella vielä ja alhaalla sitte huomasin, että olin unohtanu hihnan sisälle. Noh - en sitte jaksanu enää moista hakea ihan pientä piipahdusta varten. Pihalla Mila sivulle ja seurauttaen tuohon pikkuruiseen metikön tapaiseen tien toiselle puolelle. Siellä vapautus ja tarpeiden jälkeen tuo oli taas tuossa sivulla nököttämässä, vaikkei ollut mitenkään käskytettynä. En siinä vielä edes asiaa oikein tajunnut, mutta sitte ku käveltii tietä pitkin takas kotio ja koko matkan Mila käveleskeli kaikessa rauhassa tuossa sivulla (ei seurannu - haisteli kyllä jne.) siinä jotenki sitten hokas, että mitäs pirkunaa? Miten Mila ei huitelekkaan tien päässä ja oottele, että raahautuisin ite lähemmäs. Siinä se oli lähettyvillä ja sivulla jatkuvasti - ihan sama mitä vauhtia kävelin tai muutin suuntaaki. Miksi helkkarissa hihnassa pitää koittaa vetää ja sikailla, mutta kun omistaja on kuoleman väsynyt ja koira kulkee vapaana ja saisi mahdollisuuden sikailla ni ei mitään sinnepäinkään? Outo koira!
Käytiinhän me tuossa Kannuksessakin pyörähtämässä vanhan luokkakaverin luona. Milan hermoja koeteltiin kun tytöllä on innokas pieni tollerin pentuli. Lenkillä piti komentaa ku toinen kiusas, mutta silti oli Mila liian utelias, että kun pentu anto olla niin piti Milan päästä haistelemaan ja hakemaan leikkiin - ja sitten piti taas äristä pennulle ku meni hermot -.- Tuolla reissulla Milan jakomielitautisuus tuli erittäin selvästi näkyville!! Sisälle mentyämme paloi neidillä sitten kerran kunnolla käpy - ku erehty tää omistaja mennä silittelemään ja paijailemaan niitä kaverin koiria - siis miten mä kehtasinki! Kyllähän Mila sisälläkin välillä komenteli pentua, mutta siis yllättävän rauhallista oli oleskelu. Kun sitten aloin pukemaan ja ottamaan Milan hihnaa ni sitte piti neidin taas vähä rähistä muita kauemmas, etteivät vaan tuppaudu mukaan : D Mutta siis on sitä tullut tuskailtua ja mietittyä, että miksi ihmeessä tuon koiran pitää yhtenä päivänä käyttäytyä niin täydellisesti, että menee treenit nappiin, lenkeillä ei tartte vetää tai rähistä yhtää JA SITTEN seuraavana päivänä vihatakkin koko maailmaa, käyttäytyä ku koskaa mitää ois opetettukaan ja olla vaan täydellinne jääräpäinen jauhoaivo? Olis elämä oikeesti huomattavasti helpompaa jos tuo olisi selkeästi maailmaa pelkäävä ja vihaava heikkohermo tai hyvin käyttäytyvä pieni koiruli - mutta ku ei ni ei...
Näillä siis mennää ja jatketaan...
