keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Haaveita

Onhan tässä jo pidempään kaivannut lisää karvaisia kavereita, mutta varsinkin Kikin poisnukkumisen jälkeen on talo tuntunu aivan liian tyhjältä. Kuumetta hieman helpotti kun oli eläinhoitolassa paijailemassa hoitokoiria sekä kodittomia kissoja. Nyt vielä kun stressi koulusta on nostettu harteilta ni johan kummasti sitä on eksynyt vilkuilemaan netistä pienten kisujen kuvia. Jos vielä pienen hetken kuitenkin malttaisi niin tietäisi miten nuo tuet alkavat juoksemaan tai sattuisiko vaikka töitä löytämään. Kuume on kuitenkin valtava, varsinkin kun tänään näki yhden ihanuuden kuvan, joka kovasti kuiskutti että tahtoisi tulla tänne meille <3 Jos kuitenkin malttaisi, ehkä... Syksyllekin mahdollisesti yllätys tiedossa ;)

Mila on oma rasittava ja ihana itsensä. Varikset on kamalinta maailmassa tällä hetkellä. Mutta huomasimpas eilen, että neiti on laihtunut, mutta en tiedä kuinka paljon, koska vaaka ei ole tällä hetkellä tän hihnan toisenpään kaveri ;) Eilen tokoiltiin vähä ja varsinkin kaukot meni tosi onnistuneesti siihen nähden mitä ne on tässä nyt viime aikoina olleet. Iloinen mieli kaiken kaikkiaan ja Mila kiittää kun helteet ovat hellittäneet, itse toivoisin että palaisivat vielä jossain vaiheessa kesää. Mutta onhan tällaisilla keleillä paljon mukavampi kyllä lenkkeillä.


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Huh hellettä!

Onhan aikaa taas kulunut sitten viime päivityksen. Kone kettuilee eikä saa kuvia liitettyä, joten aina vain jättänyt päivitykset myöhemmälle " sitte ku saan laitettua kuviakin". Nyt kuitenkin vähän päivittelen ja jätän kuvat sitten siihen hetkeen kun saan uuden koneen :)

Elikkäs tää kirjottelija sai vihdoin ja viimein itselleen ammatin ja virallisesti eläintenhoitaja!! Kyllä tätä on odotettukin!! Sunnuntaina onkin sitten pienen pienet kahvitukset ja valmistujaislahjaksi on luvattu se kauan ja hartaasti odotettu uusi läppäri, tämä kun kaipaa jo kovasti eläkkeelle. Todistus oli ihan oman mittapuun mukaan hyvä, jopa odotettua parempi ja hyvin mielin voin nyt kahtella mihin elämä seuraavaksi heittäisi.

Otsikon mukaisesti helteet ovat yllättäneet positiivisesti, mutta koiran kanssa eläminen ei ole näillä keleillä mitenkään herkkua. 20.5. lähdettiin Miltsun kanssa remmissä lenkille ja valitsin reitiksi pyörätien joka kulkee koko ajan mukavasti varjossa. Mittari näytti ihan sidettäviä lukemia joten ajattelin tehdä vähän pidemmän mitä vain pissatuksen. Suunnittelin reitin vielä niin että kotimatkan saapi sitten kulkea metsässä vapaana. Lenkki kesti alle 45 minuuttia reippaasti ja Milalla oli vauhtia vaikka muille jaettavaksi. Kotitien päässä laitoin kuitenkin Milan taas remmiin ja yllättäen neidillä petti takajalat alta. Siinähän sitte hyppäsi sydän kurkkuun, mutta sisupussi ponkaisi välittömästi pystyyn ja teputti reippaana ihan itse kotiin. (kotiin siis n. minuutin matka tästä) Sisällä sitten heti vilkaisin Milan ikenet ja tulipunaisethan ne olivat. Lämpöhalvaus näytti siis iskeneen. Koira siis äkkiä suihkuun ja viileä vesi suihkuttamaan lattialle (tassuille ja mahalle eniten) Hetken vilvoittelun jälkeen mittasin sitten lämmön ja edelleen näytti 40,5 astetta. Hieman kanarisottoa veteen makua antamaan ja tarkka vahtiminen että neiti juo, sitten takaisin suihkuun. Eläinlääkärille soitto ja varmistus että riittääkö kotihoito ja sitten vain seurailtiin. Nopeasti loppui läähätys ja kehonlämpökin laski nopeasti normaaliin. Iltaan asti meillä majaili kuitenkin hyvin nuutunut ja väsynyt pieni koira. Onneksi kuitenkin selvittiin tästäkin tilanteesta näin vähällä. Jotenkin alkaa vain uhkaavasti tuntua, että liikaa "läheltä piti" - tilanteita on nyt syntynyt lyhyen ajan sisään.

Helteiden takia meillä lenkkeillään nyt vain illalla ja yöllä. Aamusta ja päivällä käväistään ihan vain kortteli kiertämässä. Helteet ovat myös verottaneet tämän hihnan toisen pään aktiivisuutta ja enimmäkseen ollaan vain oltu ja löhöilty. Iloisena uutisena kuitenkin kerrottakoot, että Mila on saanut uuden kivan leikkikaverin, nimittäin alle vuoden ikäisen mäyräkoira nartun. Alku oli hieman kankea ja Milalla meinasi totaallisesti mennä hermot ADHD pentuun, mutta nyt typykät kävelevät oikein kauniisti yhdessä lenkillä ja tuo kiukkupersus innostuu jopa painimaan Nalan kanssa sisätiloissa. Tällaiset tuttavuudet herättävät toivoa aina, että ehkä tuo ei olekaan ihan toivoton tapaus. Nala on myös loistava häiriökoira kun vähän tokoa Milan kanssa treenailen. On se aika uskomatonta katsoa kuinka Mila pysyy perusasennossa kuin patsas vaikka pieni pentuli hyppii ja haukkuu ympärillä vaatien huomiota. Samoin kun treenailin vähän katsekontaktia ja muita temputuksia Nalan kanssa niin hienoa itsehillintää Milalle, joka joutuu odottaa paikkamakuussa sen aikaa. Empä taidakkaan vielä luovuttaa siis tuon koiran suhteen ;)