torstai 3. toukokuuta 2012

Sosiaalistamista

Nyt on kevättä rinnassa ja  tänään iski melkein  jopa voittaja olo! Ollaan siis Milan kanssa opeteltu autossa peräkontissa matkustamista ja myös siellä rauhassa oleskelua, vaikka itse käväsisinkin autosta pois. Nyt ollaan lisätty listalle vielä kaupan pihalla hengailu. Ei siis vielä puhettakaan, että opeteltaisiin yksin jäämistä ihmisten keskelle vaan ihan vaan että kuljeskellaan RAUHASSA ihmisten seassa. Eilen häpesin silmäni ulos päästä kun Mila vain räyhäsi ja räyhäsi, eikä rauhoittunut sitten millään konstilla, MUTTA tänään sitten oltiinkin niiin niiin niiin hienoa koiraa että! Pari räyhä-kohtausta tuli, mutta syy löytyy taas ylläri ylläri täältä hihnan toisesta päästä. Harmittaa nyt vietävästi kun ehdein ajatella, että pitäisi kuvata jotenkin näitä meijän treenailuja, mutta en sitten jaksanut alkaa värkkäämään ja nyt olisi ollut kyllä kuvaamisen arvoinen suoritus Milalta. Eihän tästä tekstistä saa edes tolkkua kun niin innoissani kirjoitan! :D Näillä harjoituksilla koitetaan edetä tosiaan siihen, että vielä joskus Milan voisi jättää pikaisen kauppareissun ajaksi pihalle odottamaan. Koskaan en uskaltaisi pitkäksi aikaa jättää, mutta jos nyt maitopurkin voisi lenkin ohella hakea. Muutenkin pitää Milan nyt taas ihmisiin paremmin tottua kun parin viikon päästä muutetaan huomattavasti lähemmäksi keskustaa ja ihmisiä. Ei voida enää vain keskenämme metässä rämpiä :) Mutta ylpeä olen Milan edistymisestä ja miksen omastanikin - tänään pysyi oma temperamentti kurissa ja mieletön ero kun itse pysyy oikeasti rauhallisena niin Milankin käytökseen. Tästä voidaan hyvillä mielin jatkaa...

Taas tylsä postaus kun ei ole noita kuvia... :/ Tässä muuton stressin ja sähläilyn keskellä ei vain ole jaksanut niidenkin kanssa värkkäämään. Puhelimessa olisi joitakin laadultaan huonoja, mutta hauskoja kuvia, mutta mihinköhän sen johdon olen taas hukannut?!? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti