lauantai 6. huhtikuuta 2013

Allerginen reaktio

Meille ilmestyi pääsiäisenä ihan oikea kyömynenäinen noita! Eli, Mila sai jostain allergisen reaktion kuonoonsa, joka turposi mukavaksi paukamaksi. Kutina alkoi torstai 28.3. iltana, mutta ei niin pahana, että siihen olisi silloin kiinnittänyt huomiota. Iltalenkin jälkeen piehtaroi vain hiukan tavallista kauemmin lakanoissa ennen rauhoittumista nukkumaan. Perjantaina 29.3. aamulla olikin sitten jo kuono turvonnut ja päivystävälle eläinlääkärille sai olla soittamassa. ( Eläin sairastuu AINA juuri viikonloppuna/pyhänä -.- ) Päivystävä kehotti ainoastaan huuhtelemaan kuonoa viileällä vedellä ja seuraamaan tilannetta. Onneksi on ystäviä, jotka toimivat parempina aivoina, mitä omat ja Kannuksesta luokkakaveri toikin meille sitten kyytablettia, koska pystyin olemaan 100% varma, että kyyn purema tuo ei ole. Kutina hieman helpottikin sitten kyllä, mutta oli Mila saanut jo kuonostansa kahesta kohtaan ihon rikki. Turvotusta ilmeni lievänä koko pääsiäisen ja kutinaa myös. Vaikka Mila oli minulla töissä mukana niin silti niinä hetkinä kun ei ollut valvovan silmän alla ni sai aina ruven raavittua pois. Lauantaina Milalle myös ilmestyi työpäivän aikana yllättäen kirsun alaosaan "näppy" joka oli aluksi vain ihon värinen, mutta iltaa myöten muuttui tulehtuneemman näköiseksi ja lopulta puhkesi itsekseen. Mätää tuli pienestä näpystä ihan kiitettävästi. Taas sai olla soittamassa päivystävälle - koska mitenkäs estät koiraa nuolemasta kirsuaan? Hoidoksi määrättiin taas vain ja ainoastaan kylmällä vedellä viruttelua. Näppyhän sitten "syöpyi" laajaksikin haavaksi sen alkuperäiseen kokoon nähden. Kävin sitten täydentämässä koti apteekkia ja ostin betadinea. Tämä on maailman paras tökötti ! Siitä tein sitten laimenetun liuoksen jolla puhdistin kuonon pari kertaa päivässä. Muutosta näkyi jo ensimmäisen vuorokauden aikana. Maanantaista 1.4. lähtien pystyin olemaan Milan kanssa päivät kotona ja kieltämään rapsuttelut, mutta betadine tuntui auttavan kummasti - samoin kuonon päälle laittamani talkki. Talkkia laitoin vain kahtena iltana ja kutina tuntui helpottavan kummasti ja samallahan tuo imi itseensä kudosnestettä joka haavaumasta vähän vuosi. Nyt nenä on tosi hyvässä kunnossa. Isot ruvet irtosi eilen ja terve iho paljastui alta. Nyt sitten kuvia havannoillistamaan huonoa selitystäni. (HUOM - kuvat eivät ole mitään super ällöjä, mutta jos ei kestä katsoa rikki mennyttä ja verestävää ihoa niin kannattaa jättää väliin.)

Tältä näytti perjantai 29.3.
29.3.

Lauantai ilta, talkki ja mystinen näppy

30.3.

Maanantaina tilanne oli ennen betadinea tämä

1.4.

1.4.


1.4. turvotus oli kuitenkin jo laskenut hyvin

2.4. Melkoinen ero syntynyt vuorokaudessa !!

Tältä nenukki näyttää tänään.

Hyvin paraneminen etenee :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti