Mistä on pienet kissat tehty?

Uteliaisuudesta ja söpöydestä. Kehräämisestä ja VILLIÄMISESTÄ! Elo pienen kissan kanssa ei ole ainakaan missään määrin rauhallista. Hatti on täynnä tulta ja tappuraa ja niin paljon energiaa että jos sen saisi hyötykäyttöön ni koko Kokkola varmaan saisi sähkönsä tuosta pienestä kissasta :D Hatti on ihan eri maata kun Kiki oli aikoinaan. Hatti rakastaa kaikkia ihmisiä! Ei arista yhtään vaan kun ovi käy niin tämä tulee Milan mukana eteiseen tervehtimään - tosin turvallisen välimatkan päähän ettei jää Milan hösötyksen jalkoihin. Menee kenentahansa syliin ja pusuttelee kaikki uudet kaverit. Ei puhettakaan että olisi jännittänyt tai aristellut edes tuossa viime viikolla kun pidin partylite kutsut ja tupa täynnä vieraita - suurinosa sellaisia joita Hatti ei ollut aikaisemmin edes tavannut. Silti kiersi syleissä ja esittelijän laukkuun lopulta pani nukkumaankin :D Mila sitten taas, noh - voi kai vain todeta että parhaita kavereita noista tuskin tulee. Toimeen tulevat kyllä, mutta suurta rakkautta tai kiintymystä ei ole. Toisin kuin Kiki rakastui ja kietoi Milan heti ja välittömästi pienten tassujensa ympärille - Kiki tuli muutenkin hyvin nopeasti toimeen eri koirien kanssa. Hatti edelleen sihisee kyllä Milalle jos Mila koittaa saada leikkiin, mutta pääsääntöisesti päivät menevät ihan yhteisymmärryksessä.

Hatilla tosiaan on virtaa kuin pienessä kylässä ja luonnollisesti tämä energia purkautuu aina iltaisin/öisin. Monta unetonta yötä on tullut vietettyä kun kissa tosiaan juoksee ympäri kämppää että tavarat vain lentelee ja tarraa jalkoihin kiinni. Mutta kyllä se välillä myös huomaa että hei - nythän täällä pitikin nukkua eikä riehua. Hassuilta kommelluksilta ei olla vältytty tietenkään. Viimeisimpänä pieni kissa istua nökötti oman vessansa edessä varmaan vartin, ihetellen ja tuumaillen jotain. (olin siirtänyt vessan paikkaa aikaisemmin päivällä) ja lopulta alkoi hyvin päättäväisesti tyhjentämään kakkojaan lattialle ja aloitti pelaamaan niillä. Tätä logiikkaa ei voi ymmärtää? Vessa kun ei likainen kyllä ole, kun päivittäin sen putsaan - ja tietysti tarvittaessa useamminkin. Eilen sitten kun vilkaisin että mitä se vessassaan noin kauan asioi niin pieni kissa roikkui vessansa katossa kynsillä kiinni. Ehkä pieni repeäminen tapahtui. Välillä tuo myös vaan kellii ja makoilee vessassaan juuri putsauksen jälkeen. Ehkei ihan ole palikat järjestyksessä että mitä varten tuo vessa oikeasti tuossa on. Vahinkoja ei ole kuitenkaan tullut - että menee tarpeet sentäs oikeeseen osotteeseen ;)

Oho - se huomas mut!! (Anteeksi huono kuvanlaatu - ilme oli vain mitä parhain)

No mites täältä nyt pääsee sitte alas?

Uuuu - mikä tää on?

Miten niin en saa koskea? Älä sä huuda siinä - mähän vaan katoin!!

Hatti on täysin sylikissa. Olisi sylissä 24/7 jos vain sallittaisiin. Nyt on oppinut jo vaatimalla vaatimaankin huomiota ja varsinkin iltaisin kun hellyyden kipeys iskee niin kiipiää jalkaa pitkin syliin ja aina uudestaan ja uudestaan jos siirrät kisun lattialle. Yöt myös nukutaan ihan iholla ja aamut aloitetaan mamman korvien putsauksella. Ruoka maistuu vaihtelevalla menestyksellä - raakaruoka menee välillä ku ei olis koskaan ruokaa nähnykkään ja välillä käydään vain ottamassa suullinen tai kaksi ja kiitti - mulle riitti. Itsetuhoinen kissa on kuitenkin joka ilta pokkana menossa syömään Milan lihat neidin kupista - eikä muuten usko! Siinä ei auta kuin ottaa pikkuinen kisuli syliin Milan syönnin ajaksi - ihan senkin vuoksi että Mila malttaisi vähän paremmin syödä rauhassa, kun meinaa hotkia ja sitte onki huono olo.

Metsästän auringon säteitä

<3

Milan kanssa arki menee omalla painollaan. Lenkeillään remmissä ja metsässä. Nautitaan vihdoinkin ilmojen viilenemisestä kun jaksaa taas juosta ja temmeltää. Oma kiukkuinen jääräpäänsähän tuo on ja harvinaisen mustasukkainen Hatin saamasta huomiosta.

Siis huomaattekos että Milalla on vihdoin taas vyötärö?!? :D

Ei ehkä se maailman välkyin koira xD

<3  <3

Hatti(vatti) Tuittu- Myy

Meille saapui vihdoin uusi perheenjäsen! Pikkuinen kisuli, joka on nätti ku mikä! Nätille kissalle olisi pitänyt olla nätti nimi, mutta jostain syystä tuo alkoi tottelemaan vitsillä heitettyä hattivattia - eli hän on Hatti :D Ei reagoinut mihinkään nimeen, paitsi hattivattiin ja jos toinen tuntee olevansa Hatti ni antaa toisen sitten olla Hatti xD 

 

Hatti on todella reipas ja sosiaalinen pieni kissa! Mila on vaan todella pelottava. Eka päivä meni ihan sihistessä ja muristessa ja Milahan olisi alkuun halunnut kovasti olla kaveri, mutta nyt on mennyt sitten hermot kissan sähisemiseen ja niimpä Milakin sitten komentaa pentua vähän väliä. Tänään on tosin tilanne rauhoittunut jo huomattavasti eikä Milaakaan niin häiritse vaikka pentu hyppii ja pomppii ympäri asuntoa - jos liian lähelle tulee niin sitten pitää vähän komentaa. Mutta nyt jo menee näin hyvin niin viikon päästä on varmaan jo rauha talossa.

Ekana iltana pitää Milalle kovasti vielä sähistä.

Hatti omaa todella riiviömäisen ja kiukkuisen luonteen - tai ei niinkään kiukkuisen - jakomielitautinen se tuokin tuntuu olevan :D Sähisee ja räppäsee todella vähästä ärsykkeestä, mutta sitten sekunnin päästä tukitaan syliin ja nuollaan sormet ja naama. Ei voi kun nauraa toiselle joka eilen vielä sylissä ollessaan räppäsi pitelijäänsä jos Mila haukkui kauempana :D Ei voinut ymmärtää toisen logiikkaa. Lamppu on jo kerran tippunut lattialle, yhteen paitaan saatu reikä ja johdot olis kauheen kiva välipala! Mutta vieraita ei aristella yhtään ja tulee kutsuttaessa kyllä heti sängyn alta pois - osaa jo EI - sanankin suht hyvin. Tosin johtoja syödessä sana "ei" aiheuttaa vain hepulin.

Kaupan lelut oli ihan mänttejä ku mamma puno tällasen

<3

Miten kissa voi näyttää näin säälittävältä?

Pettymyksien päivitys

Johan aika taas hurahti nopiaa. Eli aloitetaas otsikosta ja myöskin siitä mihin viimeksi jäätiin. Eli Helmi the opaskoiraan. Kun vihdoin koitti päivä jolloin pääsin hakemaan Helmiä, olin todella innoissani. Olin miettinyt kaikki Milan mahdolliset ärinät ja siitä seuraavat ärinät ja niiden vaativat toimenpiteet niin moneen kertaa, että aloin olemaan jopa suhteellisen itsevarma tilanteesta. Helmi hurmasi meikäläisen sillä sekunnilla kun ekaa kertaa nähtiin ja mitä enemmän tämä edellinen kouluttaja (jolla siis Helmi oli ollut pennusta saakka) kertoi Helmistä niin sitä enemmän neitiin rakastuin. Siinä istuskellessamme huomasin, että olisiko neidin alapää hieman sen näköinen että juoksut alkamassa ja samaa ajatteli sitten tämä omistajakin. Jotenkin taukkina sitä ei kuitenkaan ajatellut tätä asiaa yhtään sen enempää. Kun kaikki kuulumiset ja tarpeelliset tiedot oli vaihdettu niin pakkasin Helmin autoon ja lähdettiin sitten köröttelemään Kokkolaa kohti. Automatka meni hienosti! Kävin Helmin kanssa pienellä lenkillä ihan yksin - ihan että saisi paremmin tutustuttua ja ns. tuntumaa koiraan. Sitten pyysin kaveria avuksi ja lähdettiin tapaamaan Milaa. Sitten tapahtui asia, johon paljon miettineenä en ollut osannut lainkaan varautua. Eli Mila tulee tapaamaan Helmiä hyvin mielistelevänä - häntä heiluen, korvat takana ja kieli lipoen (Milahan ei siis oikeasti ole tällä tavalla tervehtinyt koiria ennen? ) Mutta Helmi nosti välittömästi karvat pystyyn ja rähähti Milalle. Noh - vähän mieli laski, mutta ajattelin vaan hihnojen olevan pää syy tähän reaktioon eli koirat autoon ja metsään. Mutta tilanne meni mahdottomaksi. Mila tympiintyi huonosta ensireaktiosta ja haukkua räksytti sitten meneään ja Helmi reakoi sitten heti karvat pystyssä. Olin ihan suu auki - Helmi on maailman kiltein koira! Aina tullut kaikkien kanssa toimeen. Tilanne kärjistyi sitten kun Mila oli vielä irti ja Helmi hihnassa ja kutsuin Milan luokse, että laitan hihnaan ja Helmi hyökkäsi sitten Milan päälle. Ei purrut! Mutta siis teki tällaisen "jänis hyökyn" jos voi noin kuvailla. Eli hyppäsi äristen päälle - onneksi Mila oli irti ja pääsi väistämään. Tämän tilanteen jälkeen soitin sitten kotona Minnalle, että en voi ottaa riskiä että neidit suuttuvat toisilleen, varsinkaan sisätiloissa. Liian suuri kokoero. Haikein mielin ja kamalan pettymyksen siivittämänä pakkasin Helmin siis vielä kerran autoon ja lähdin viemään koirakoulun omistajalle. Helmi lähti nyt jo siis opiskelemaan oppaaksi. Eihän Helmi olisi minulla ollutkaan kuin sen pari-kolme kuukautta, mutta harmitti silti. Koko aikaa eivät neidit tapelleet vaan kotonakin Helmi söi luuta ja Mila tyytyväisenä makasi siinä vieressä/alla ja söi kaikki ne muruset jotka luusta tippui. Yksi tappelun alku tuli sisällä, mutta rauhoittuivat jo hieman. Tilanne oli vain liina räjähdysherkkä - en olisi voinut edes vessaan mennä kun olisin pelännyt. No tilantelle ei voinut mitään. Helmille oli varmasti liian jänskä päivä - uusi ihminen, uusi tilanne, uusi koira ja vielä ensimmäiset juoksut tuloillaan - vähemmästäkin kiukuttaisi. Ihana koira, josta aivan varmasti tulee mitä loistavin opas!

Kuten kuvista näkee - eivät ne olleet jatkuvasti toisiaan tappamassa! En tosin vihti laittaa kuvia kummankaan irvistyksistä ja karvojen nosteluista, mutta sovussakin osattiin olla. Jos joku nyt sitten ihmettelee että miksi kummassa en odotellut ja katsonut miten alkavat ajan kanssa tulemaan toimeen niin vastaus on yksinkertainen - kokoero. Se on liian suuri - hampaita ei tarvitse edes käyttää jos Helmi väärään kohtaan olisi tassulla hutassut niin olisi vahinko voinut jo syntyä. Milalla kun on muutenkin selkänsä kanssa ongelmia niin en lähtenyt riiskeeraamaan - varsinkaan kun olisi niin lyhyestä hoitojaksosta ollut kyse. Ja Helmin omistajan kanssa puhuttiin ja hän tuki päätöstä ihan täysin ja ymmärsi tilanteen. Mila on kuitenkin se minun oma koira ja se menee kaiken muun edelle - jopa "liiallisen hätävarjelun" rajoissa.

Nyt muuten ollaan Milan kanssa vain olla möllötetty. Töissä olen eläinhoitolalla aina välillä ollut ja kissanpentu sieltä varmaankin meille kotiutuu - Kikinkin lähdöstä on jo pian vuosi! :( <3 Koti on vain liian tyhjä ja hiljainen...

Muutoksia ilmassa

Arki on sujunut ihan omalla painollaan, voisin jopa sanoa, että tylsääkin on jopa ollut. Ollaan Milan kanssa pyöräilty aika paljon ja neiti alkaa olemaan jo hyvässä kunnossa - paino tippunut mukavasti. Turkki on edelleen huonossa kunnossa ja huonommaksi tuntuu vain menevän. Eri öljyjä ollaan kokeiltu, mutta hetkellistä parannusta korkeintaan tullut. Nutrolinia voisi varmaan vielä kokeilla, se vain kun on aikas hintavaa niin ei ole haluttanut kokeilla ns. turhaan. Onko jollakin kokemuksia juurikin vaikutuksista todella surkeaan turkin kuntoon kyseisestä öljystä? Muitakin vinkkejä saa tietysti antaa :) 

Treenailtu ei olla. Tämä omistaja kun joutui nyt sairaslomallekin tuonne elokuun puoleen väliin saakka. Tänään joutui myös käymään jäsenkorjaajalla kun selkä temppuilee oikein urakalla. Eipä nämä isoja vaivoja ole, että sängyn vanki olisi, mutta tarpeeksi inhottavia että vetää mieltä matalaksi. Mila on kuitenkin ollut todella vireessä ja viileämmät ilmat näkyvät heti koiran mielialassa. Virtaa olisi vaikka ja kuinka. 

Mila ei yleensä ole todellakaan mikään vesipeto, mutta viime perjantaina syöksyi oikein veteen läträämään kun lenkkeiltiin tuolla ykspihlajan rannassa. (Emme siis uimarannalla, ettei joku saa vääriä käsityksiä - vaan venesataman puolella) Pahoittelen kuvien huonoa laatua.

Kiveltä on hyvä tähystää

Hmm.. mitäs tuolla on - jos vielä vähän kurkottaisin...

*spläsh* 

<3

Otsikon mukaisesti tähän talouteen on tiedossa kuitenkin suurehkojakin muutoksia. Olen ollut jo keväällä yhteyksissä Koirakoulu NouHau:hun ja ilmottanut kiinnostukseni opaskoiran hoitokodiksi. Pentuja ei ollut tiedossa vasta kuin mahdollisesti syksylle ja se sopi itselle kyllä hyvin. Viikko sitten tuli kuitenkin yllättäen soitto, että tarvittaisiin 8kk ikäiselle saksanpaimen nartulle koti tuonne syksylle asti, varmaankin syyskuulle. Koira on luokkakaverillani ollut tähän asti ja tarkoitus oli mennä nyt sitten opiskelemaan ihan oikeaksi oppaaksi, mutta Minna halusi koiran kuitenkin saavan vielä vähän lisää ikää. Luokkakaverilleni tulee oma pentu ja siksi tämä opaskoiran alku tulisi minulle hetkeksi. En ole koiraa vielä tavannut, mutta täysin tuntematon koira ei ole - jos näin nyt voi sanoa - blogia olen seurannut ja tiedän kuitenkin tytön kuka koiran on kouluttanut ja näin ollen tiedän että mukava koiruli sieltä on tulossa :) 

Kyllähän tämä uuden tuttavuuden tulo jännittää, kovastikkin. Helmi saapuu lauantaina ja en tiedä millaiseksi se elämä sen jälkeen muodostuupi. Milahan on ollut nyt suvaitsevaisempi muita koiria kohtaan, mutta silti 8kk ikäisen vieraan nartun tulo talouteen hieman pistää pelottamaan. Kirjoittelen sitten enemmän ja tarkemmin.

Kissakuume on myös varmaan saavuttanut nyt huippunsa ja pienen pieni pentuli on valloittanut tyhjyyttään huutaneen sopukan sydämestä. Pentu oli tapaamishetkellä vasta n. 4 viikkoinen, joten katsotaan nyt miten luonne kehittyy iän myötä, mutta siis hei - miten tällaiselle voisi sanoa ei ? 

Haaveita

Onhan tässä jo pidempään kaivannut lisää karvaisia kavereita, mutta varsinkin Kikin poisnukkumisen jälkeen on talo tuntunu aivan liian tyhjältä. Kuumetta hieman helpotti kun oli eläinhoitolassa paijailemassa hoitokoiria sekä kodittomia kissoja. Nyt vielä kun stressi koulusta on nostettu harteilta ni johan kummasti sitä on eksynyt vilkuilemaan netistä pienten kisujen kuvia. Jos vielä pienen hetken kuitenkin malttaisi niin tietäisi miten nuo tuet alkavat juoksemaan tai sattuisiko vaikka töitä löytämään. Kuume on kuitenkin valtava, varsinkin kun tänään näki yhden ihanuuden kuvan, joka kovasti kuiskutti että tahtoisi tulla tänne meille <3 Jos kuitenkin malttaisi, ehkä... Syksyllekin mahdollisesti yllätys tiedossa ;)

Mila on oma rasittava ja ihana itsensä. Varikset on kamalinta maailmassa tällä hetkellä. Mutta huomasimpas eilen, että neiti on laihtunut, mutta en tiedä kuinka paljon, koska vaaka ei ole tällä hetkellä tän hihnan toisenpään kaveri ;) Eilen tokoiltiin vähä ja varsinkin kaukot meni tosi onnistuneesti siihen nähden mitä ne on tässä nyt viime aikoina olleet. Iloinen mieli kaiken kaikkiaan ja Mila kiittää kun helteet ovat hellittäneet, itse toivoisin että palaisivat vielä jossain vaiheessa kesää. Mutta onhan tällaisilla keleillä paljon mukavampi kyllä lenkkeillä.

Huh hellettä!

Onhan aikaa taas kulunut sitten viime päivityksen. Kone kettuilee eikä saa kuvia liitettyä, joten aina vain jättänyt päivitykset myöhemmälle " sitte ku saan laitettua kuviakin". Nyt kuitenkin vähän päivittelen ja jätän kuvat sitten siihen hetkeen kun saan uuden koneen :)

Elikkäs tää kirjottelija sai vihdoin ja viimein itselleen ammatin ja virallisesti eläintenhoitaja!! Kyllä tätä on odotettukin!! Sunnuntaina onkin sitten pienen pienet kahvitukset ja valmistujaislahjaksi on luvattu se kauan ja hartaasti odotettu uusi läppäri, tämä kun kaipaa jo kovasti eläkkeelle. Todistus oli ihan oman mittapuun mukaan hyvä, jopa odotettua parempi ja hyvin mielin voin nyt kahtella mihin elämä seuraavaksi heittäisi.

Otsikon mukaisesti helteet ovat yllättäneet positiivisesti, mutta koiran kanssa eläminen ei ole näillä keleillä mitenkään herkkua. 20.5. lähdettiin Miltsun kanssa remmissä lenkille ja valitsin reitiksi pyörätien joka kulkee koko ajan mukavasti varjossa. Mittari näytti ihan sidettäviä lukemia joten ajattelin tehdä vähän pidemmän mitä vain pissatuksen. Suunnittelin reitin vielä niin että kotimatkan saapi sitten kulkea metsässä vapaana. Lenkki kesti alle 45 minuuttia reippaasti ja Milalla oli vauhtia vaikka muille jaettavaksi. Kotitien päässä laitoin kuitenkin Milan taas remmiin ja yllättäen neidillä petti takajalat alta. Siinähän sitte hyppäsi sydän kurkkuun, mutta sisupussi ponkaisi välittömästi pystyyn ja teputti reippaana ihan itse kotiin. (kotiin siis n. minuutin matka tästä) Sisällä sitten heti vilkaisin Milan ikenet ja tulipunaisethan ne olivat. Lämpöhalvaus näytti siis iskeneen. Koira siis äkkiä suihkuun ja viileä vesi suihkuttamaan lattialle (tassuille ja mahalle eniten) Hetken vilvoittelun jälkeen mittasin sitten lämmön ja edelleen näytti 40,5 astetta. Hieman kanarisottoa veteen makua antamaan ja tarkka vahtiminen että neiti juo, sitten takaisin suihkuun. Eläinlääkärille soitto ja varmistus että riittääkö kotihoito ja sitten vain seurailtiin. Nopeasti loppui läähätys ja kehonlämpökin laski nopeasti normaaliin. Iltaan asti meillä majaili kuitenkin hyvin nuutunut ja väsynyt pieni koira. Onneksi kuitenkin selvittiin tästäkin tilanteesta näin vähällä. Jotenkin alkaa vain uhkaavasti tuntua, että liikaa "läheltä piti" - tilanteita on nyt syntynyt lyhyen ajan sisään.

Helteiden takia meillä lenkkeillään nyt vain illalla ja yöllä. Aamusta ja päivällä käväistään ihan vain kortteli kiertämässä. Helteet ovat myös verottaneet tämän hihnan toisen pään aktiivisuutta ja enimmäkseen ollaan vain oltu ja löhöilty. Iloisena uutisena kuitenkin kerrottakoot, että Mila on saanut uuden kivan leikkikaverin, nimittäin alle vuoden ikäisen mäyräkoira nartun. Alku oli hieman kankea ja Milalla meinasi totaallisesti mennä hermot ADHD pentuun, mutta nyt typykät kävelevät oikein kauniisti yhdessä lenkillä ja tuo kiukkupersus innostuu jopa painimaan Nalan kanssa sisätiloissa. Tällaiset tuttavuudet herättävät toivoa aina, että ehkä tuo ei olekaan ihan toivoton tapaus. Nala on myös loistava häiriökoira kun vähän tokoa Milan kanssa treenailen. On se aika uskomatonta katsoa kuinka Mila pysyy perusasennossa kuin patsas vaikka pieni pentuli hyppii ja haukkuu ympärillä vaatien huomiota. Samoin kun treenailin vähän katsekontaktia ja muita temputuksia Nalan kanssa niin hienoa itsehillintää Milalle, joka joutuu odottaa paikkamakuussa sen aikaa. Empä taidakkaan vielä luovuttaa siis tuon koiran suhteen ;)

Antibiootteja ja kortisonia

Päivitys on nyt kyllä pahasti myöhässä, mut jotenkin ei ole vain jaksanut/muistanut/ehtinyt blogin ääreen istahtaa. Mutta siis - Milan kuonon parantumisen iloitseminen tapahtui vähän liian aikaisin. Kuonoonhan ilmestyi uusia paiseita maanantaina 7.4. Toinen sierain turposi melkein umpeen ja kuonon päälle nousi 3 uutta pattia, joista tuli mätää. Eihän tilanteessa muuta enää voinut kuin soittaa eläinlääkärille aikaa. Onneksi aika tulikin heti seuraavalle päivälle. Kuono ei tuntunut kutisevan yhtä pahasti, mutta silti kirsusta meni iho rikki. Eläinlääkäri määräsi 10 päivän antibiootti ja kortisoni kuurin. Lähdettiin hoitamaan oireita allergisena reaktiona ja tulehduksena. Toisena vaihtoehtona olikin sitten autoimmuunisairaus pemfigus foliaceus. (Lisätietoa *klik* ) Eläinlääkäri käski soittaa ennen kuurin loppumista, jos kuono ei ole huomattavasti parempi. Mutta onneksi nenä lähti huminalla paranemaan ja lääkkeet loppuivat 19.4. ja kuono on edelleen vain parempaan päin. Huh! Toivotaan nyt, että ei tule näppylät ja turvotukset enää takaisin!

Kortisoni teki Milasta väsyneen, janoisen sekä nälkäkuoleman partaalla olevan koiran! Lenkeillä ei paljoa käyty, koska neiti väsyi todella nopeaan. Lelut saivat lojua samoilla paikoilla koko kuurin ajan. Mutta voi sitä nälän määrää! Mila jopa ninjaili itsensä naulakossa roikkuvalle talvitakille ja repi toisen taskun lähes kokonaan irti, jotta pääsee froliceihin käsiksi!! (kyllä, meillä treenataan moisilla kauhistuksilla) Kyllä kuulkaas nenä kävi ja levottomana kulki keittiöön ja takaisin ja siis jopa kerjäsi, eikä mitenkään sievästi vaan röyhkeästi koitti tukkia samoille murkinoille emännän kanssa. Huhhei. Ja tuntui jäävän tuo ruuan metsästys päälle. Tänään kun tulin koulusta niin neiti oli jotenkin ninjaillut pöydältä dentastixit ja vetäissyt koko paketin sitten naamaansa. Kyllä sai hammaspeikot kyytiä! Joku voisi kyllä kertoa, että miten tuollainen sintti on ruokapöydälle ylettänyt ja ottanut sieltä vain ja ainoastaan dentastixit?

Lenkeillä oli kyllä kiva käydä kun Mila ei joka käänteessä koittanut, että joskos sitä nyt sais vetää hihnassa! Nyt sitten tuntuu palautuneen omaksi itsekseen ja lisäksi säästänyt sen kaiken jääräpäisyyden mitä jäi sairaana käyttämättä. Ei meinaa sitten millään mennä taas kaaliin, että miten sitä hihnassa kuljettiinkaan. Ja edes kielto ja tiivis kontakti ja palkkaus ei auta. Josko se tasaantuisi taas? Muuten menee kyllä hermot totaallisesti täällä hihnan toisessa päässä!

Kesä meinaa sittenkin tulla ja turkkia onkin jo kevennetty urakalla. Mutta siis mistä ihmeestä tuota karvaa oikein riittää? Vaikka kuinka saksii ja leikkaa ja lyhentää ja ohentaa niin silti sitä vaan riittää ja riittää ja riittää... Jos vain saan tuttavan konetta lainaan ni Milasta tulee heti ja välittömästi siili ;) Jos en niin sitten tulee taas maailman mahtavin look ala keittiösakset :D