sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Pienen koiran elämää

Vielä tässä kovasti ihmettelemistä, mutta ehkä tämä alkaa sujumaan ku vain rohkeasti aloittaa :D

Ensimmäisenä alan julkisesti pohtimaan ihmisten suhtautumista Milan kaltaiseen koiraan, joka on siis pieni ja suloinen, mutta arka ja ilmaisee sen aggressiivisuutena. Nyt kun ollaan panostettu kunnolla tuohon käyttäytymiseen ja räyhäämiseen ni ollaan törmätty mitä mielenkiintoisimpiin tapauksiin.

Yleisin: Onpas pikkuinen kiukkuinen, tule tänne, tuituitui...  Ja kummarrutaan päälle käsi ojossa - Milallehan tämä on siis melkein kamalinta mitä voi tehdä. Jos tässä sitten komennan Milaa ja yritän saada sen kontaktin takaisin itseeni, niin tulee jo ikävämpää kommenttia "elä nyt noi pientä noin kovasti, sen pitää saada tutustua, minä oon kuule ollu koirien kanssa pälä pälä..." Jos on ollut koirien kanssa niin miksi tahallaan tukkii ja ahdistaa arkaa koiraa?!? Tätä seuraa usein - "Pikkukoirat nyt vain ovat tuollaisia, ihan turhaan muuta yrität" Ja tässä jää remmin toinen pää suu auki - Saan siis negatiivista palautetta jos yritän koiraani saada käyttäytymään kauniisti?? Ja siis näissä tilanteissa kun joku tukkii siihen meidän luokse niin en koskaan edes Milaa kovasti komenna, koska tiedän olevani välittömästi tyyliin koiran hakkaaja - onhan se niin pieni!! Argh... Eräskin naapurimme joka kerta huomauttaa jos Milaa komennan haukkumisesta - koiran pitää kuulemma saada olla oma itsensä!! Mutta mietitäänpä huvikseen, että minulla olisi hihnan päässä vaikka sakemanni, rotikka tms. ja se käyttäytyisi samalla tavalla - pitäisikö koiran silti saada olla oma itsensä haukkumalla ihmiset!?! Koska pienikin koira on kuitenkin koira ja usein vielä luupäänpi mitä isommat kaverinsa, niin on se kouluttaminen kyllä mielestäni tarpeen. Eikä itsellä ainakaan tämän paukapään kanssa riitä hermot siihen että yritän kauniisti sössöttää nami kädessä koiralle jota ei voisi vähempää kiinnostaa miun nakit kun sen täytyy vahtia kaikkia suuria mörköjä - eihän tällä edes saavuteta tulosta. Mielummin karjaisen ja saan koiran huomion itseeni - jolloin sitten voidaan palkata ja lässytellä.. Mutta tämä on ihmisille liikaa käsittää...

Toinen: Toisen koiran kanssa liikkuvat. Tästä voisin kirjoittaa romaanin.... Mutta, koska Mila on pieni ja vaikka kuinka räyhää eikä meinaa pysyä edes nahoissaan niin täytyy idioottien tukkia iholle oman koiransa kanssa - "katsos nyt Tessu, näytetään pienelle, että oot kiva kaveri..." Luojan kiitos Mila ei käy päälle vaan väistää ja yrittää haukkumalla pitää vieraan koiran kaukana, muuten olisi jo monen monta haaveria tapahtunut. Kerran nappasin Milan syliin kun vapaana koira juoksi kohti ja käänsin selän (Liian monta läheltä piti tilannetta takana...) Niin omistaja vain nauroi ja käski laskea koiran alas leikkimään, että heidän mossensa kyllä opettaisi pienen tavoille jos ei asetu?!?! Ja siis miksi olisin niin tyhmä, että vaarantaisin aran koiran vieraan "käsiteltäväksi" Koirapuistossahan meillä ei ole ongelmia, kun Mila ahdistuu remmissä kun kokee ettei pääse väistämään ja muutenkaan en halua remmissä tervehtiä. Tämä on vain taas liian monelle vaikea käsite. Edes se, että sanon suoraan ettemme tervehdi niin päästävät silti koiransa fleksissä luokse "tää meijän topi niiiiiin tykkää kaikista, että pettyy niin jos ei pääse tervehtimään"

Näitä tilanteita on siis paljon ja taas paljon. Idiootteja on, mutta tuttavallani ei ole moista rumbaa koskaan ison ja aran koiransa kanssa ollut - kunnioittavat koiran kokoa ja uskovat omistajaa. Mutta heti jos on kirppu niin uskotaan ettei mitään vahinkoa kuitenkaan pääse syntymään. Vaikkei pääsisikään niin missä vaiheessa pienen koiran omistaja on menettänyt määräämisoikeutensa koiraansa? Kuka on antanut oikeuden olla noudattamatta pyyntöjäni ja käskyjäni MINUN koirani kohdalla? Eilenkin kun lenkiltä tulin ja pihalla oli lapsia ja menin sivummalle ottamaan Milan kanssa kontaktin, että ohitus menisi helposti - niin ryntää siihen lapsi, joka kyllä kysyi lupaa silittämään, mutta kun kielsin niin tuli lapsi silti vain kohti ja käsi jo ojossa kysyi uudestaan ja lähestyi nopeasti - Milahan tässä vaiheessa sai sitten hepulit ja kielsin lasta nyt jo kovasti - SILTI tyttö tuli vielä lähemmäksi?!?! Lopulta kun sain lapsen ymmärtämään meni tyttö äitinsä luokse ja kertoi etten antanut silittää niin olin heti huono koiranomistaja ja tällaiset koirat jotka eivät siedä lapsia niin eivät saisi asua kerrostalopiirissä!?!?! Näin jo punaista, mutta otin vain Milan kontaktiin ja menin kiltisti sisälle... Koirani on vaikea - en yritäkkään kieltää sitä, mutta teen sen kanssa päivittäin töitä parempaan käytökseen, mutta miten voi koira luottaa ettei kukaan tule häneen koskemaan, kun lähes aina kielloistani huolimatta joku siihen iholle tukkii!!

Moni koira on saanut ikäviä traumoja junassa, lenkillä, odottaessaan kaupan ulkopuolella tms. vain sen takia etteivät ihmiset välitä ja vanhemmilla ei ole mitään halua suojella lapsiaan - vaan jos vahinko sitten sattuu niin on se aina koiran ja omistajan syy - vaikka lasta olisi omistaja kieltänyt koskemasta koiraan. Kuten kävi kerran junassa kun Mila oli minulla sylissä ja kaksi tyttö sitten tuli kysymään lupaa silittämään, niin käsi Milan kuonon ympärillä tämän muristessa kielsin - tytöt poistuivat ja aloin sitten Mila sylissäni torkkumaan, kunnes herään siihen, että Mila jäykistyy sylissäni ja päästää pelkourahduksiaan - avaan silmäni ja näen kuinka molemmat tytöt silittävät Milaa?!!? Lapsien äiti oli käytävän toisella puolella ja kuuli kyllä kun kielsin! Jos Mila olisi tässä tyttöjä sitten näykännyt, niin kenen vika luulisitte asian olevan?

Uskokaa ihmiset kun sanon: Aran ja kiukkuisen koiran kanssa eläminen on kyllä tarpeeksi vaikeaa ilman teitäkin :D

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Aloittelua

Tässä yritetään nyt sitten ajautua bloggaamisen elämään taas. Vanha blogini löytyy: http://mayana.vuodatus.net/ Ajattelin aloittaa pitkän tauon ja laiskan päivittelyn jälkeen ihan reilusti vain puhtaalta pöydältä. Kieli keskellä suuta yritetään saada homma luistamaan ja ulkoasukin pikkuhiljaa omanlaisemmaksi. Blogissa tulee olemaan juttuja ja mietelmiä kirjoittajan sekavasta mielestä, sekä sekarotuisen Milan seikkailuja kavereineen. Kuvia koitan ahkerasti lisätä - kunhan pääsen taas intaantumaan tuonne kameran taakse. Kirjoitusvirheitä tulee olemaan paljon! Jos ne häirihtee ni ei tartte lueskella olleskaa :)